Optimismia matkalaukkuun

Terveisiä lomamatkalta! Yhdysvallat olisi ihan mukava paikka vierailla, jos tänne ei olisi niin vaikea tulla. Ylimääräinen turvatarkastus Münchenissä kaiveli skannerilla suurin piirtein kaikki nesterakkulatkin esille jalkapohjista. Siksi jono kasvoi ihan mahdottomaksi. Toki meikäläisen väriset pääsivät vähemmällä, mutta silti. Kuitenkin taas San Franciscon kentällä jouduimme uuteen syyniin, vaikka kuinka vannoin, ettei meiltä löydy elintarvikkeita. Käsimatkatavaran avaus paljasti pari mustunutta banaania, jotka olin tökännyt sinne ajatellen pahinta nälkää ja unohtanut ne sen jälkeen täydellisesti. Että se siitä edellisestä tarkastuksesta…

Aloitimme uuden vuoden laivaristeilyllä jostain huitsinnevadasta, jonne edes taksi ei löytänyt. Satamaseutu oli pimeää ja kuskimme yritti lukea sitkeästi osoitekylttejä. Lopulta muuan jalankulkija löytyi epämääräiseltä varastoalueelta ja totesi, että olimme ihan väärässä kaupunginosassa. Kun se oikea löytyi, kuljettaja oli jo kippaamassa meitä jonkun pimeän kadun päähän. Emme kuitenkaan suostuneet poistumaan autosta. Ajattelimme jo joutuneemme jonkun huijauksen uhriksi, kun olimme ostaneet kalliit risteilyliput etukäteen ja muitakin autoja etsi samaa osoitetta. Löytyihän se laivakin lopulta.

Kaupunki näytti mereltä upealta valaistuksessaan, varsinkin ilotulitus oli elämäni komein. Jopa iloiset naamat ja rauhanmerkit toivottivat taivaalta uutta vuotta.

Jos oli haasteellista päästä laivalle, niin vielä kamalampaa oli sieltä poispääsy. Taksia soiteltiin jo reilusti ennen maihin tuloa, mutta yhtään ei saatu kiinni. Muuan taksi kuitenkin odotti rannalla ja syöksyin käyttämään kaikkia puhujanlahjojani. Hän ei kuitenkaan suostunut ottamaan kyytiin, koska muuan tappeleva seurue oli hänet jo varannut ja rojahti sisään. Hän lupasi tulla takaisin, mutta ei koskaan tullut. Muutama muukin taksi siinä pyörähti hakemassa ihmisiä ja kertoi soittavansa meillekin auton, mutta ei niitä näkynyt. Itsekin onnistuimme pariin kertaan saamaan tilauksen läpi, mutta toinen ei tullut ja toisen ryöstivät toiselta laivalta saapuneet risteilijät nenämme edestä.

Siis parinkymmenen kilometrin päässä hotellista aamuyöllä. Miltei epätoivo jo iski mieleen koleassa säässä eikä auttanut kuin lähteä kävellä lampsimaan. Onneksi yksinäinen taksi kaartoi jostain tielle ja saimme huidottua sen itsellemme. Uskomattoman helpottavaa…

Jos on tämä Amerikanmaa Suomeakin pahempi kieltola, jopa tavaratalon vessan seinässä lukee, että lainvalvoja tarkkailee käyttäytymistänne ja hotelliin kirjoittauduttaessa jouduimme allekirjoittamaan lappuset, ettemme melua uutena vuotena, niin jotakin täältä olisi kotimaahan tuotavaa. Toiveikkuutta, onnistumisen uskoa, sitä, että ihmiset puhuvat kadulla ventovieraille ja sanovat ystävällisen sanan.

Me tarvitsemme myönteisiä näköaloja ja uskoa tulevaisuuteen. Siihen, että vaikeudet ovat tilapäisiä ja voitettavissa ja että voimme selvitä niistä yhteishengellä. Barack Obaman sanoin: on turha odottaa jotain toista ihmistä tai muuta aikaa. Me olemme muutos, jota olemme etsineet.