Vuosien jumi ratkesi

Kuin leijuisi puoli metriä maasta (kohta varmaan tulee se ikävä isku, on liian kauan mennyt hyvin...). Joskus ratkeavat pitkäkestoiset jumit. Joskus tarvitaan ulkopuolinen, joka tönäisee voimavarat liikkeelle. Avaimethan ovat siellä työyhteisössä itsessään.

Tässäkin tapauksessa oli vatvottu kymmenisen vuotta. Työyhteisö oli jo syvällä puolustavassa käyttäytymisessä: pelättiin, ei puhuttu ääneen, keksittiin erilaisia kiertoratkaisuja tehtävien hoitamiseksi. Innostus oli tipotiessään ja toivottomuus vallalla. Voimia hukkaantui näin ihan joutavaan.

Ehkäpä kannattaisi tarttua probleemoihin muuallakin. Ei syyllistäen, vaan toiveita ja ehdotuksia etsien. Aluksi erikseen riidan eri osapuolilta ja sitten näistä toiveista yhdessä keskustellen.

Jippii, iloitaan onnistumisista!

Lukijalle kiitos

”Pöydälleni tupsahti kirjasi Työrauhan julistus, avasin sen ja totesin löytäneeni oikean herkkupalan: tämähän on pakko lukea ja heti. Kirjassa on juuri niitä työelämän teemoja joita olen itsekin pohtinut, ja herkullista kielenkäyttöä sekä osuvia tarinoita suoraan elävästä. Enpä muista koska olisin viimeksi itsekseni kirjan äänessä ääneen nauranut, vieläpä työpaikalla ja työajalla.

Haen siis toisen kupin teetä ja jatkan lukemista, olen vasta sivulla 46.Työt saavat nyt odottaa. Luetan kirjan seuraavaksi lähipiirillä ja työkavereilla.”

Kiitos, tämä sai itseni nousemaan puoli metriä maasta!

Bensaa putkissa

Sunnuntai-iltana läksimme sauvakävelylenkille päämääränä Tampere ja auton hakeminen pojalta lainasta. Tankki oli ihan tyhjä, joten kurvasimme paluumatkalla ensiksi huoltoasemalle hikisinä ja näännyksissä. Mutta mukana ei ollutkaan silmälaseja, joten sohin joka nappulaa automaatin ok-nappia etsiessä. . Ja valoakin tuntui olevan liian vähän. Piti mennä oikein sisältä kyselemään, missä se nappi luurasi

MIES oli sillä välin sähläyksen jälkeen valitettavasti onnistunut löytämään oikean nappulan ja tankkiin tuli lorotettua 52 litraa bensaa dieselin sijasta. Selityskin löytyi: letku oli MUSTA, aina ennenhän vain dieseliletkut ovat olleet mustia ja bensan vihreitä. Mutta nyt kaikki olivatkin mustia. Eihän mies tuommoisten muutosten perässä voi pysyä, varsinkaan iltamyöhäisellä.

Mitäs eteen? Huoltamon tyttö neuvoi soittamaan Tiepalveluun. Sillä välin mies oli jo siirtänyt auton parkkiin tankin vierestä, koska eihän sitä siihenkään voinut jättää. Minä sitten selostan tiepalvelun miehelle vuolaan naiselliseen tapaani, ettei ollut silmälaseja ja se automaatti söi melkein pankkikortinkin, kunnes lopulta napsahti toimimaan. Mutta silti se antoi väärää ainetta tankkiin…

Tiepalvelun mies sanomaan, ettei saa startata… se syöksee heti putkistoon sen väärän aineen ja sitten tapahtuu kauheita, koska… En ymmärtänyt siitä siansaksasta muuta kuin että tuhansien eurojen lasku olisi tulossa. Sanoin väliin, että on jo käynnistetty, jolloin hän huokaisi, ettei voi auttaa. Hykertelin itsekseni, etten minä autoon koskenut, koska olisin kuullut siitä ihan varmasti ja kauan…

Oli siis soitettava hinausauto, joka lupasikin tulla seuraavana aamuna viemään kaaran huoltoon. Sieltäkin tuli sama litania, kuinka tyhmästi olimme menetelleet.

Mitenkä pääsemme kotiin Ruutanaan? Ei muuta kuin taksilla, koska uudestaan ei viitsi talsia 15 kilometriä ja linja-autoliikennettähän ei viikonloppuna ole. Onneksi taksimies lohdutti, että jos moottori ei vielä ehtinyt kokonaan pysähtyä, niin pelkkä putkien puhdistaminen saattaisi silloin tepsiä.

MIES sanoi, että kaikki oli siis sen mustan letkun syytä! Ei pitäisi tehdä noin järkyttäviä muutoksia bensaletkujen väreissä. Ihanaa, kun syyllinen löytyi. Ja jos olisimme Amerikassa, haastaisimme ABC-ketjun oikeuteen moisesta mokasta.

Mitä tästä opimme: lenkille pitää lähteä silmälasien kanssa, koska sokeana on vaikea painella oikeita nappuloita. Ei saa käynnistää, jos on pannut väärää polttoainetta. Ja ole aina valmis havaitsemaan maailma tuorein silmin ja poisoppimaan vanhat koodit: muutokset voivat yllättää jopa huoltoasemalla. Toki siellä komeili kyltti, että valitamme häiriötä, uusimme huoltoasemaamme. Tämä kyltti varmaan vapauttaisi huoltamon korvausvastuusta!

Upouusi Työrauhan julistus

Sain pari viikkoa sitten käteeni uuden kirjani. Se oli juhlallinen hetki, koska kirjan tekeminen on kohtuullinen urakka.

Kirja sai alkunsa pääntyhjennyslenkillä. Mieheni kysyi, mistä aioin kirjoittaa kolumnin Kangasalan Sanomiin. Kerroin työrauhan julistusideasta, jos kerran julistetaan joulurauha ja koulurauha, niin miksei myös työn tekemisen rauha työpaikoillekin. Olin juuri ollut setvimässä paria pahaa jumitilannetta. Tunsin toivottomuutta: eivätkö ihmiset voisi olla enemmän ihmisiksi toinen toisilleen, niin säästyisi tonnikaupalla energiaa.

Ei siitä pelkkää kolumnia tullut, vaan myös työrauhan julistustilaisuus Valkeakoskelle. Työhyvinvointivalmentajien koulutusohjelman yhteydessä sen julistimme. Mukana oli myös kaupunginjohtaja Markku Auvinen. Jossain määrin teksti levisi koko maahan, koska Kuusamon työttömätkin reagoivat siihen sähköpostilla.

Mutta ei siitä pelkkää tilaisuutta tullut, vaan myös kirja. Ja siinä se nyt sitten on.

Palaute ilahduttaa

Sain postia kymmenen vuoden takaa eräästä kehittämisprojektista. Kirjoittaja kertoi meidän tutustuneen tiimityöskentelyn merkeissä Sahalahdella. Hän oli käynyt katsomassa Tampereen työväenteatterissa Patukkaoopperan. Hän kehui työtä hienoksi, koska siinä sai nauraa ja itkeä.

Näytelmä oli tuonut mieleen silloiset kehitysjuttumme. Askel eteenpäin ja välillä taaksekin. Hän oli edelleen broileriteurastamolla ja sanoi:

"Täytyy myöntää, että nautin työstäni. Koitan noudattaa ohjeita tiimityöskentelystä ja mielenkiinnolla olen seurannut keskusteluja työyhteisöjen hyvinvoinnista.

Sinä jaksat edelleen kehittää ja jatkaa linjaasi eteenpäin. Kiitos sinulle ja jaksamista!"

Tämä auttaa minua jaksamaan. Siispä annetaan palautetta toinen toisillemme.

Tuohtumusta ilmassa

Olisi pitänyt pyytää kommenttini tarkistettavaksi toimittajalta. Sähköisessä lehdessä lukee, että pakkolaki on yksi esimerkki työelämän koventuneista otteista. En nimittäin kommentoinut pakkolakia, vaan työelämän negatiivisia piirteitä. Sanoin vielä, että en voi siihen ottaa kantaa, koska olen seurannut Tehyn uutisia vain sanomalehdistä. Ne ovat kaksi eri asiaa.

Sen sijaan kyllä sanoin, että tuntuu huonolta, että oville kolkuttelee ulosottomies työhön hakemaan. Hyvä ja vastuullinen henkilöstöpolitiikka on tulevaisuuden kilpailutekijä, siihen sisältyy myös se, että osataan puhua ratkaisukeskeisesti eikä toisia syyllistäen.

Työelämä on mennyt todella alamäkeä erilaisten barometrien mukaan mm. mielekkyyskehityksen ja psyykkisen kuormittuneisuuden osalta, vaikka jyrkkyys on taittunutkin. Kuitenkin myös positiivisia piirteitä on nähtävissä. Niitä olen itse yrittänyt nostaa esiin kirjoissanikin. Tällä viikolla on tullut painosta kirjani Työrauhan julistus - miten olla ihmisiksi esimiehenä ja alaisena.

Kirjoitan viestiä toimittajalle. Hän vastaa, että "toimittajilla on tapana rajata ja tiivistää. Nopeat puhelinhaastattelut voivat olla vaikeita haastateltaville. Ollaan tarkempia ensi kerralla."

Kummallinen päivä 21.11

Ensiksi suuren yleisön edessä tiikerinloikkaa työniloon. Yli sadan hengen kuulijakunta taputtaa ennen jokaista taukoa, antaa positiivista palautetta. En ole aikoihin kokenut semmoista ihanaa fiilistä. Väliajalla he antavat palautetta ja kertovat omista kokemuksistaan: 100-vuotiaana kuolleesta vaarista, joka vielä 95 -vuotiaana kynti hevosella peltoja. Hänen isänsä on nyt 90 ja sai juuri ajokortin vielä viideksi vuodeksi. Elämään on mahtunut jo kolme syöpääkin, joista yksi meinasi käydä kohtalokkaaksi lääkärin hoitovirheen vuoksi, mutta niin vaan sinnitteli henkiin teho-osastolla. Elämänhalu oli niin valtava.

Toisaalta setvin siinä välissä erään työyhteisön pulmallista tilannetta, joka on jatkunut jo pitkään. Uskomaton määrä hukattuja resursseja, luovimista ja välttelemiskäyttäytymistä.

Kolmanneksi käynti mahdollisen sijoittajan luona tekemässä tunnetuksi työhyvinvointiyhtiö HyWiniä ja hankkimassa osakepääomaa. Pelkästään usko ei riitä vakuuttamaan hankkeen kannattavuudesta. Tiukkojen kysymysten jälkeen lupasimme tarkentaa visiotamme, tehdä asiakasanalyysiä ja liiketoimintasuunnitelmaa.

Neljänneksi vastaamista toimittajan tendenssimäisiin kysymyksiin työelämän tilasta. Että jaksaminen työelämässä on vaakalaudalla, että ihmiset haluaisivat turvallisuutta, että saneerataan, että olisiko globalisaatio avainsana, ovatko työnantajat koventaneet otettaan. Entä pakkolaki? En minä voi kaikkiin kysymyksiin vastauksia antaa, koska olen itsekin Tehyn tilanteesta saanut tietoa vain lehdistä. Onhan meillä myös positiivisia asioita ilmassa, ei vain kielteistä.

Masennusta vastaan

Ministeri Liisa Hyssälä oli kutsunut naisporukan luokseen valtioneuvoston juhlahuoneistoon Smolnaan. Ideana oli verkostoituminen, mutta samalla tehtiin tunnetuksi Masto- projektia, jolla halutaan ennaltaehkäistä masennusta. Oli oikein antoisaa olla mukana tuossa joukossa, siispä kiitos kutsujille!

Työsarkaa riittää: masennuksen perusteella työkyvyttömyyseläkkeelle jää vuosittain 4000 ihmistä Se on iso rahanreikäkin, koska se nielaisee runsaan 300 miljoonaa euroa vuosittain mm. maksettuina työkyvyttömyyseläkkeinä.

Ministeri totesi, että työympäristössä tarvitaan positiivisia muutoksia ja panostuksia työhyvinvointiin ja parempaan johtamiseen. Työn luonne on muuttunut ja tarve henkiselle työsuojelulle on kasvanut. Hän peräänkuulutti asenteen muutosta koko yhteiskunnan tasolla masennukseen suhtautumisessa.

Tutkija ja hankkeen johtaja Teija Honkanen kertoi, että Masto-projektissa pyritään laatimaan ohjeistuksia ja kouluttamaan niin esimiehiä, työsuojelun parissa olevia kuin työterveyshuollon väkeäkin oireiden varhaiseen havaitsemiseen.

Monestihan me tuumamme varsin suruttomasti olevamme masentuneita. Masennuksen oireisto on kuitenkin varsin kirjava ja laaja. Masentuneisuutta luokitellaan eri tasoihin sen mukaan, kuinka monta oiretta ihmisellä on. Tuntemusten kestokin vaikuttaa, sillä oireita on oltava vähintään kahden viikon ajan. Masentuneen elämästä katoaa mieli ja samalla toivo.

Varhainen havaitseminen olisi tärkeätä, koska masennukseen voi liittyä itsetuhoisia ajatuksiakin. Suuri osa työkyvyttömyyden pitkittymisestä ja liian varhaisesta eläköitymisestä olisi vältettävissä varhaisemmalla puheeksi ottamisella, paremmilla hoitokäytännöillä ja toimivammalla kuntoutuksella

Kuka jaksaa olla motivoitunut?

Työn mielekkyys on ollut alamäessä viimeiset kuusi vuotta. Tutkijat ovat selittäneet sen johtuvan ns. psykologisen sopimuksen rikkoutumisesta. Siis mistä? Se on eräänlainen kaksipuolinen herrasmiessopimus: saat työnantajaltasi arvostusta, turvallisuutta ja toimeentulon. Sen vastineeksi sitoudut omalta osaltasi kehittämään työtäsi ja tekemään sitä innolla ja jopa kunnolla. Olet siis pystynyt vaikuttamaan työpaikkasi säilymiseen.

Nyt on kuitenkin käynyt niin, että vaikka kuinka kehittäisit, se ei välttämättä takaa työpaikkaasi, koska asioita tarkastellaan maailmanlaajuisesti. Pelkona onkin, että alamme taas jättää aivot naulaan työhön tullessamme. Tämän päivän uutiset M-Realilta vain vahvistavat kehitystä. Ainakin joidenkin tietojen valossa lakkautettava toiminta on ollut kannattavaa. Ihan samaa viestiä tuli Kemijärveltä Stora-Ensolta.

(Haikeudella muistelen aikaa kaksikymmentä vuotta sitten, jolloin Enso osti henkilökunnalleen ammattikasvatuksen yliopistollisia arvosanaopintoja. Aloittamassa oli silloin kuutisenkymmentä ihmistä eri paikoista. Sieltä syntyi maisteria, lisensiaattia ja jopa tohtoreitakin. Henki oli innostava: työntekijöistä haluttiin pitää kynsin hampain.)

Ja kuitenkin tulevaisuudessa: ilmapiiri on nuorten tärkein työpaikan valintakriteeri. Näin kertoi 15/30 Researchin korkeakoulu-ja yliopisto-opiskelijoiden keskuudessa tekemä tutkimus. Että mistäkö nuoret tietävät ilmapiiristä? Puskaradio kertoo.

Iloa arjesta

Harmaa tihku täytti ilman eikä eteensä meinannut nähdä. Kävin Turun yliopistossa puhumassa työnilosta. Olin syöttänyt navigaattorille osoitteen. Se vei varmasti perille, mutta koska osoite ei ollut oikea, niin löysin itseni väärästä paikasta eli hautausmaan kupeesta. Onneksi olin varannut aikaa ja pystyin siirtymään Välskärinkadulta Vänrikinkadulle.

Perillä vanhalla kasarmialueella ilahduin ikihyviksi. Vanhat talot oli osittain säilytetty alkuperäisessä kunnossa. Olin vieraillut niissä lapsena, koska äitini siskon mies oli työssä armeijassa ja he asuivat yhdessä talossa. Pystyin ajatuksissani siirtymään senaikaiseen valoisaan ja lämpimään tunnelmaan, koska kävimme aina kesäisin pohjoisesta vierailulla Turussa. Ihanaa, että sain nähdä kasarmin tällä tavoin yllätyslahjana! Olinkin aina pohtinut Turussa käydessäni, missä kasarmi mahtoikaan sijaita.

Varhainen välittäminen

Tutkijatyttö istui ja itki työpaikkansa ulkopuolella. Kääntäisinkö pääni ja ohittaisin tilanteen? Menin kuitenkin hänen luokseen ja kysyin, voinko jotenkin auttaa?

Hän sanoi, ettei uskalla avata työpaikkansa ovea. Hänellä oli ollut erimielisyyksiä esimiehensä kanssa. Kehotin häntä menemään työterveyshuoltoon. Omalta osaltani pohdin, mitä minä voisin tehdä. Voisinko jotenkin puuttua tilanteeseen, koska enhän oikeasti tiennyt, mitä oli tapahtunut. Naurahdin itselleni: enkö minä voi sivullisenakin puuttua, olenhan työhyvinvoinnin professori.

Ja niin menin hänen esimiehensä luo ja kerroin kummallisesta löydöstäni työpaikan oven ulkopuolelta. Se ei suinkaan ollut helppoa, vaikka minun pitäisi olla asiantuntija. Enpä siis yhtään ihmettele, jos on yksinkertaisempaa kulkea vain ohi.

Viime aikoina on puhuttu julkisuudessa siitä, että meillä täytyisi olla varhaisen puuttumisen malli, jolla voisimme ottaa puheeksi tämänkaltaiset seikat. Minusta olisi mukavampi puhua varhaisesta välittämisestä. Se tarkoittaisi sitä, että emme kulkisi zombeina työpaikallamme, vaan ottaisimme huomioon muut ihmiset ja opettelisimme tuntemaan heidät paremmin.

Masennus aivan kuin työuupumuskin hiipivät hiljaa. Ne saattavat jäädä havaitsematta itseltäkin alkuvaiheessa. Työkaveri voi jopa helpommin havaita, jos toinen muuttuu ärtyneeksi ja synkkämieliseksi. Tai ennen puheesta pursuava muuttuu syrjään vetäytyväksi. Silloin voisi sanoa, olen huolissani sinusta tai voisinko jotenkin auttaa? Voihan se olla turhaakin, mutta parempi sekin kuin silmien sulkeminen.