maanantai 28. tammikuuta 2008

Naftaa nenässäkin

Jos oli bensaa auton tankissa, niin nyt on naftaa tallissa ja vähän muuallakin. Semmoinen on työnjälki huoltoliikkeessä. Taustahan oli sellainen, että MIES vahingossa bensaa dieselin sijaan tankkiin laski, mistä syystä se hinattiin huoltoliikkeeseen putsattavaksi. Tarina ei siihen päättynyt: uudesta autosta loppui veto . Vakaudensäätövalo ESP välkkyi kovasti kurveissa eikä tielle kurvatessa autojen sekaan ottanut kiihtyäkseen. Alkoi huolettaa, että jää alle…


Siksi ajattelin käyttää sen Valkeakoskella Citikkahuollossa (en enää vie kuin pakon edessä Vehoon). Pojat eivät ensiksi meinanneet löytää vikaa, mutta kerrottuani lopulta väärästä tankkauksesta, vika välittömästi löytyi. Tyhjentämisen jälkeen olivat Veholla kytkeneet väärin päin ABS-jarrujen ja vakaudensäädön johdot. Ilmankos ei kiihtynyt, mutta olisivatko jarrutkaan pelanneet. Eivät.

Eikä siinä kaikki. Vein sen taas huoltoon – Valkeakoskelle-, kun kilometrit tulivat täyteen. Kyselivät minulta autoa hakiessa, ettenkö ollut naftan hajua tuntenut. Haisihan se rutosti, mutta ajattelin sen lemun jääneen tyhjennyksestä. Ei se siitä johtunut, vaan sieltä oli korkki unohtunut sulkea Vehossa riittävän tiukasti ja kas, kun tankki tuli täyteen oikeaa polttoainetta, niin se hölskyikin takapenkin taa sun muualle. Ja nyt sitä on autotallissa, pihalaatoilla, yms.

Siis kiitos vaan ihana merkkihuolto hajuista ja vaivoista. Harmitti maksaa 200 euroa moisesta tyhjästä.

torstai 10. tammikuuta 2008

Ei sunkka sen järjes mittä vikka o

Olin kouluttamassa kihlakuntien väkeä ennen joulua. Sain kivan palautekirjeen, jossa eräs poliisipäällikkö kertoi oman esimiehensä palautteenannon asteikosta. Se oli seuraavanlainen:

"Ei sunkka sen järjes mittä vikka o" tarkoitti kouluarvosanaa 8-10

"ei pöhkömp" tarkoitti 7-8

"menettelee" tarkoitti 6-7

"siksens" (sinänsä) tarkoitti 5-6

"ei meiä lääni" tarkoitti alle 5

Tämmöisiähän nämä meidän kehumiset ovat. Hyvä, että edes tällä viisiin. Voisihan se vaihtoehto olla mykkyyskin, tai ilmeistä päätteleminen.

tiistai 8. tammikuuta 2008

Julistukset eivät riitä

Julistimme eilen työrauhan Valkeakoskelta Suomeen. Miksikö sieltä? Valkeakosken kaupunki ja kunnat ovat olleet aktiivisia työhyvinvoinnin kehittäjiä ja lahjoittaneet yliopistolle professuurini rahat. Avauksessa kuultiin varsin napakkaa, mutta aiheellista tekstiä.

- Työhyvinvointi ei kuitenkaan tule kuntoon pelkästään julistamalla, tarvitaan tekoja: asennemuutosta, työhyvinvointisuunnitelmia ynnä muita työkaluja, totesi kaupunginjohtaja Markku Auvinen julistustilaisuudessa. Hän peräänkuulutti valtionhallinnolta kannustavampaa palautetta kuin jatkuvaa hokemista toimintatapojen muuttamisesta. - Sitähän me olemme tehneet jo 20 vuotta ja siksi se alkaa kuulostaa ontolta.

Onhan se näin: ylin valtionporras on antanut laiskanläksyjä kuntapäättäjille, joskus tietysti auttaisi varmaan positiivinen kannustuskin haukkuja paremmin. Käskyttämisen aika lienee jo ohi...

Vuorineuvos Kari Neilimo puolestaan pohti modernia johtajuutta. Hän lainasi hyvän johtajan määritelmää myös piispa Mikko Heikalta. Piispa on luonnehtinut parhaaksi johtajamalliksi hyvää paimenta.

Hyvällä paimenella on selkeä näkemys, ehjä minä, eettisyyttä ja hän välittää laumastaan. Hyvä johtaja (paimen) nauttii oman joukon onnistumisesta. Hyvän johtajan tunnistaa myös siitä, että hänellä on halua kehittää itseään johtajana.

Neilimo korosti myös, että hyvän johtajan luovat työyhteisön jäsenet, johdettavat. Hyvä johtaja saa ihmiset syttymään, kun hän onnistuu heidän tunteidensa tulkitsijana. Johtaja saa siis karismaa, kun johdettavat kokevat hänen vastaavan tarpeisiinsa.


Johtajalla on oltavat visio, jonka pystyy viestimään joukoilleen. Tärkeää on myös älyllinen stimulointi. Tämä tarkoittaa sitä, että johtaja ymmärtää, että muuallakin on viisautta kuin pomojen päässä. Kaikkien ei tarvitse olla jees-miehiä ja jees-naisia. Kyseenalaistajia tarvitaan.

- Jos yritys joudutaan lakkauttamaan, se on johdon moka, hänellähän on ollut vuosikausia aikaa suunnitella asiat niin, ettei tarvitse lopettaa toimintaa, totesi Neilimo.

Juuri samana päivänä tulivat tietoon Valkin yt-neuvottelujen alkamiset väen vähentämiseksi Valkeakoskella ja Pietarsaaressa.

Seminaarissa puhunut toimitusjohtaja Mauri Jussila Tampereen työterveys ry:stä puolestaan kertoi hyvästä työterveyshuollosta. Perinteisen terveydenhuollon rooli on laajentunut kattamaan entistä suuremmassa määrin myös työyhteisön ongelmien hoitamista. Tämänhetkiset haasteet ovat työuupumuksen torjumisessa, tietotyön aivoille aiheuttamien häiriöiden vähentämisessä sekä ennenaikaisen eläkkeellelähdön vähentämisessä tuki- ja liikuntaelinsairauksien sekä mielenterveysongelmien vuoksi.

torstai 3. tammikuuta 2008

Sokeana uuteen vuoteen

Sain eilen pitkästä aikaa Kauppalehden. Vaihdoin vuosikausia kestäneen lukusuhteemme Taloussanomiin viime kesänä, valitettavasti vain Taloussanomat lakkasi ilmestymästä. Ilahduin toki siitä, että sain taas aamuksi luettavaksi Kauppalehden. Minusta on nautinto lukea OIKEA LEHTI eikä heti kuudelta rynnistää nettiin.

Hullua kyllä, sitten tänään luin Aamulehdestä, että Kauppalehdessä ei ollutkaan lukenut etusivulla sen nimeä, vaan Minä elän. Ihan isoilla kirjaimilla. Sitähän minä en nähnyt, vaan entisen Kauppalehden. Oli pakko käydä hakemassa lehti oikein esille ja niin siinä luki.

Selkeä osoitus siitä, että olemme todella odotustemme vankeja. Kuinka sokea olen muissa tutuissa asioissa???