Entistä ehompi

Joulun alla onnistuin lentämään yliopiston ulkoportaat sellaisella kierteellä, että polvi hajosi. Siinä sitten odottelemaan paranemista ja kun kipu vain paheni, oli tähystysleikkaus edessä. Kalenterista oli pakko tyhjentää pari viikkoa opetusta, kiitos hyvien kumppaneiden se onnistui.

Olin ollut toisen polven kanssa tähystyksessä muutama vuosi sitten. Se ei sujunut järin mallikkaasti, vaan otin lukua alleni polven reiästä lorahtanessa lammikossa autohallin betonisella lattialla lähtiessäni sairaalasta. Ohitseni vilahti hameiden helmoja ja lahkeita, jotka hämmästelivät olotilaani. Varsinkin, kun makasin lattialla yksin. Miehen piti mennä hakemaan ylhäältä sairaalasta pyörätuolia, jolla olisi saanut minut takaisin paikattavaksi. Polvessani oli vielä kauan aikaa semmoinen kipu, että vedet tulivat silmistä. Ja kuukauden päästä häämöttävä lupaus juoksulenkeistä jäi haaveeksi sekin. Juoksu sujui vasta kahdeksan kuukauden kuluttua.

Nuo entiset kokemukset tulivat unissa mieleeni. Oletin kuitenkin, ettei toista kertaa voi käydä noin kurjasti. Ja olin oikeassa. Eilen pääsin jo puolilta päiviltä kotiini, täysin pystyssä ja miltei kivuttomana, vaikka takapuoli olikin vielä puuduksissa. Suurin koettelemus oli vain, kun selkärangastani ei meinannut löytyä puudutuspiikille paikkaa, vaan sitä piti yrittää useaan otteeseen ja erilaisissa sikiöasennoissa. Luulin jo, että koko selkärankani nivelet olivat romahtaneet kasaan samassa ilmalennossa. Onneksi anestesialääkäriltä riitti huumorintajua tulla vielä jälkikäteen lohduttelemaan, ettei selässäni ollut mitään vikaa.Piikki ei vain tänään meinannut upota.

Niinpä nyt makoilen tyytyväisenä, odottelen polven parantumista. Enpä taida uhmata kohtaloani sanomalla, että hyvähän tässä on maata ja lukea romaaneja ja tehdä rästitöitä. Jumalat antaisivat vain kateellisina kunnon kipuja...