Olin pitänyt aamutuimaan luennon Helsingissä Metropoliassa. Istahdin taksiin mennäkseni vielä palaveriin iltapäiväksi Malminkartanoon. Taivasteltiin siinä tämän talven lumia kunnes harmaahiuksinen kuljettaja tokaisi:
- Hyppäsin oravanpyörästä hiukan ennen eläkeikää. Olin tietoliikennesuunnittelijana. Nyt ajelen kaverille aina silloin tällöin taksia. Suoritin myös eräoppaan kaksivuotisen tutkinnon.
Hetken hiljaisuuden jälkeen:
- Minusta on ihana ajaa taksia. Saan katsella erilaisia maisemia ja tarkkailla takapihoja niin kuin nytkin, tämä on kerta kaikkiaan mukavaa. Minä niin rakastan luontoa, kalastamista ja lumenluontia.
Silmäilin ulos: ikkunasta avautui ankea teollisuusalue. Mies huokaili haltioituneena eikä yhtään eksyneen oloisena. Ja jatkoi:
- Sekin tässä on niin hienoa, että saan tavata kiinnostavia ihmisiä. Tänäänkin kyytissä oli nainen, joka puhui vahvasti pohjoisen murretta, vaikka oli jo viisi vuotta ollut täällä etelässä. Minusta on hienoa, että ihmiset puhuvat omalla tavallaan. Oon Pudasjärveltä ja opiskellut Oulussa. Siellä ovat kaikki sukulaiset.
Milloin itse olin iloinnut arjen yksityiskohdista? Viiletän ympäri Suomea, milloin missäkin junissa, jotka ovat joka päivä enemmän ja vähemmän myöhässä. Tänäkin aamuna Turkuun. Ajattelin hakea ravintolovaunusta kahvikupposen. Myyjä puhui puhelimeen ja odottelin hänen lopettamistaan. En ennättänty suutani avata, kun hän poistui takahuoneeseen, mutta saapui hetken päästä takaisin.
-Onkohan tämä ravintola auki? Saako täältä kahvia?
- Kyllä tässä vielä jonkin aikaa kestää... Kahvinkeittimen pitää lämmetä.
Ja tulin niine hyvineni takaisin paikalleni. Yritin uudestaan tunnin kuluttua. Ketään ei ollut jonossa, menin tiskin taakse. Myyjä oli keskittynyt selailemaan vihkostaan ja istui pää alaspäin tiskin toisella puolella. Seisoin ja seisoin, muttei hän minua huomannut.
- Saisiko täältä kahvikupposen, kysyin iloisesti.
Hän nosti päänsä ja suostui antamaan minulle kahvikupin. KIITOS!
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti