Eilen näin Havukka-ahon ajattelijan. Upea kainuulainen luonto ääniefekteineen ja hersyvine teksteinään toi mieleen lapsuuden. Ainoa ongelma oli murre: sen kuulosti kauhialta. Olisi pitänyt olla joko tai. Kun yritetään puhua murretta, mutta se on sijoitettu kirjakielen sisälle, se kuulostaa pahalta. Annettakoon se kuitenkin anteeksi.
Mieleen palasivat Veneheiton suuret ajattelijat, jotka Aunen baarissa kaljalasinsa ääressä filosofoivat maailman menosta aikana, jolloin ei vielä tunnettu kiirettä. Mutta se odotti jo eteisessä: töllöttimestä näkyivät Helsingin herrat, jotka joivat shampanjaa. Kuninkaalliset, jotka sipsuttivat hienoissa kamppeissa. Alettiin vertailla, alettiin haluta, että meillekin tuo "parempi" elämä.
Ja lapset lähtivät kylästä sen perään. Vanhukset jäivät yksin. Katosi toivo, kun pellot pantiin pakettiin, elämäkin hupeni. Ei auttanut, vaikka kuinka huuteli: Aune, vielä yksi...
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti