Katsopas tätä linkkiä tarkemmin! Ettei vain liene meikä ensimmäisellä ratsastusreissullaan päässyt komeilemaan Brooklynin arkkitehtikilpailuun? Ja vielä sijoitus itse kilpailussa oli 20 parhaan joukkoon. Onneksi olkoon Juho!!!
Töitä voi käydä katsomassa osoitteessa:
http://www.flickr.com/photos/22816379@N03/
tiistai 27. lokakuuta 2009
perjantai 23. lokakuuta 2009
Pipo liian kireällä
Tulin Seinäjoelle matkallani Vaasaan. Jouduin odottamaan junan lähtöä ja ajattelin ryypätä kahvikupposen. Kuppilan terassilla istui nainen tupakalla ja pyytää minulta rahaa, että pääsisi bussilla kotiin.
Huomaan kiristyväni, kohautan olkapäitäni ja jatkan sisälle. Vai bussirahaa...
Ostan kahvin ja havahdun. Miten minusta on tullut näin kireäpipoinen? Sama kait se on meneekö se kaljaan vai bussiin, miksi minun pitää sitä moralisoida.
Taskussa sattuu olemaan kaksi euroa. Nainen tulee sisälle ja kulkee ohitseni. Kysyn, tarvitseeko hän vielä rahaa ja tökkään sen hänen yllättyneeseen kouraansa.
- Voi, olet niin kultainen, hän halaa minua väkisellä.
Helpotti itseänikin.
Huomaan kiristyväni, kohautan olkapäitäni ja jatkan sisälle. Vai bussirahaa...
Ostan kahvin ja havahdun. Miten minusta on tullut näin kireäpipoinen? Sama kait se on meneekö se kaljaan vai bussiin, miksi minun pitää sitä moralisoida.
Taskussa sattuu olemaan kaksi euroa. Nainen tulee sisälle ja kulkee ohitseni. Kysyn, tarvitseeko hän vielä rahaa ja tökkään sen hänen yllättyneeseen kouraansa.
- Voi, olet niin kultainen, hän halaa minua väkisellä.
Helpotti itseänikin.
...ei elämää voi paperille kirjoittaa
- Mä teen vaan kylmii, en mää jouda paljoo lämpimii tekkeen… puhui rouva viereisellä penkillä junassa.
- Juu, kyllä tää on niin kiireiseks menny…
- Meill on niin paljon huonokuntosii…
- Mä käänsin vaan hetkeks selkäni, hän oli pannu rollaattorin pääll ruokans ja kaikki ol lattiall.
- Kyll on niin nolo olla passattavana.
- Kyl tää työ on niin uskomatonta. Niin monta soppakattilaa tarttis olla kuin on passattavaakin.
- Kyl meil puidaan joka ainoo asiakaspalaute. Ei niitä kannata mitenkään pahasti ottaa.
- Tällai nää ajjaat meil mennee.
- Ei tätä työelämää voi ees ajatella. Ei elämää voi paperill kirjoittaa.
Ja minä kun alussa luulin, että he tekivät työtä ruumiiden tai vielä elävien potilaiden kanssa! Arjen filosofit taisivat olla kuitenkin sairaalan keittiöstä.
- Juu, kyllä tää on niin kiireiseks menny…
- Meill on niin paljon huonokuntosii…
- Mä käänsin vaan hetkeks selkäni, hän oli pannu rollaattorin pääll ruokans ja kaikki ol lattiall.
- Kyll on niin nolo olla passattavana.
- Kyl tää työ on niin uskomatonta. Niin monta soppakattilaa tarttis olla kuin on passattavaakin.
- Kyl meil puidaan joka ainoo asiakaspalaute. Ei niitä kannata mitenkään pahasti ottaa.
- Tällai nää ajjaat meil mennee.
- Ei tätä työelämää voi ees ajatella. Ei elämää voi paperill kirjoittaa.
Ja minä kun alussa luulin, että he tekivät työtä ruumiiden tai vielä elävien potilaiden kanssa! Arjen filosofit taisivat olla kuitenkin sairaalan keittiöstä.
Tilkkutakkituttavuus kadulta
Edelläni käveli nainen, jonka jalat olivat turvonneet tukeiksi. Hänellä oli ihanan värinen tilkkutakki. Sanoin siitä hänelle. Hän ilahtui silminnähden ja pysähtyi puhumaan:
- Se on jo 11 vuotta vanha. Olen ostanut sen Längelmäeltä kotoisin olevalta naiselta, joka on jo kuollut. Punainen rukki oli firman nimi, hänen tyttärensä jatkaa sitä Helsingissä.
Ja siitä se alkoi, puhetulva. Hän kertoi olleensa shampanjaretkellä Pariisissa miehensä kanssa ja nähneensä ihan samaa kangasta jossain sohvassa. Valitettavasti hän ei päässyt sitä tutkimaan, koska kauppa oli kiinni. Sitten hän siirtyi kylpyhuoneremonttiin, jota he tekivät vesivahingon vuoksi. Heillä on hyvä tekijä, Louhirakenne Vatialasta, jota voi lämpimästi suositella! Ehtipä hän kuvata materiaalitkin hintoineen.
Sitten hän vakavoitui ja kertoi vatsakivuistaan. Hän oli menossa seuraavana päivänä vatsanseudun CT-kuvaukseen. Veli oli kuollut munuais-ja maksasyöpään hiljattain. Rouva itse oli nesteiden pyöristämä…
Hän kiitteli vuolaasti jutteluhetkestä, joka antoi voimia edessä olevaan. Toivotin hänelle parasta, sydämestä!
- Se on jo 11 vuotta vanha. Olen ostanut sen Längelmäeltä kotoisin olevalta naiselta, joka on jo kuollut. Punainen rukki oli firman nimi, hänen tyttärensä jatkaa sitä Helsingissä.
Ja siitä se alkoi, puhetulva. Hän kertoi olleensa shampanjaretkellä Pariisissa miehensä kanssa ja nähneensä ihan samaa kangasta jossain sohvassa. Valitettavasti hän ei päässyt sitä tutkimaan, koska kauppa oli kiinni. Sitten hän siirtyi kylpyhuoneremonttiin, jota he tekivät vesivahingon vuoksi. Heillä on hyvä tekijä, Louhirakenne Vatialasta, jota voi lämpimästi suositella! Ehtipä hän kuvata materiaalitkin hintoineen.
Sitten hän vakavoitui ja kertoi vatsakivuistaan. Hän oli menossa seuraavana päivänä vatsanseudun CT-kuvaukseen. Veli oli kuollut munuais-ja maksasyöpään hiljattain. Rouva itse oli nesteiden pyöristämä…
Hän kiitteli vuolaasti jutteluhetkestä, joka antoi voimia edessä olevaan. Toivotin hänelle parasta, sydämestä!
sunnuntai 18. lokakuuta 2009
Giljotiinivessapaperitelinetarina jatkuu
Perjantaina aamukahvilla istui miltei kymmenen naista. Aloimme ihmettelemään ja vertailemaan naarmuisia käsiämme. Siis JOKAISELLA oli merkkejä sahalaitaista vessapaperigiljotiinista. Toisilla vain arpia, toisilla tuoreempia jälkiä.
Vessaan ei voi mennä ilman että saa kätensä ruvelle… Ja minulla ovat kyllä hermotkin koetuksella, kun saa ronkkia ja yrittää saada edes silppuina sen uumenista paperia… Että eikös tämä ole jo työsuojeluasia?
Yksi meistä oli laittanut jo reklamaationkin vessapaperitelineistä hallintoon. Niitä ei kuulemma kuitenkaan vaihdeta, koska arkkitehti on ne rosteripintaiset sinne suunnitellut eikä niitä ole muunmallisia samalla pinnoitteella.
Herää kysymys, pitäisikö siinä telineessä olla erilaista vessapaperia, joka irtoaisi helpommin? Vai mitä varten se ei toimi? Vai pitäisikö meidän käydä joku vessapaperinirrottamiskurssi?
Vessaan ei voi mennä ilman että saa kätensä ruvelle… Ja minulla ovat kyllä hermotkin koetuksella, kun saa ronkkia ja yrittää saada edes silppuina sen uumenista paperia… Että eikös tämä ole jo työsuojeluasia?
Yksi meistä oli laittanut jo reklamaationkin vessapaperitelineistä hallintoon. Niitä ei kuulemma kuitenkaan vaihdeta, koska arkkitehti on ne rosteripintaiset sinne suunnitellut eikä niitä ole muunmallisia samalla pinnoitteella.
Herää kysymys, pitäisikö siinä telineessä olla erilaista vessapaperia, joka irtoaisi helpommin? Vai mitä varten se ei toimi? Vai pitäisikö meidän käydä joku vessapaperinirrottamiskurssi?
keskiviikko 14. lokakuuta 2009
Koululainen
Kuulin naapurimme pikkupoikien puhuvan, että mennäänpä katsomaan Marja-Liisaa. Kyykin siinä pihalla kukkasipuleja laittamassa.
-Hei Marja-Liisa, tässä on Niklas, koululainen, sanoi Ville, itsekin jo esikoulussa.
Johon Leevi lisäsi, että Niklas on muuttanut.
- Oletkos sinä muuttanut tänne Laureenille? kysyin häneltä.
- Ei se tänne ole muuttanut, sanoi Ville.
- No minne?
Niklas ei oikein osannut sanoa, minne. Johon pikkuinen Leevi kirkkaalla ja voitonvarmalla äänellä:
- Se on muuttanut sinne kotiin.
-Hei Marja-Liisa, tässä on Niklas, koululainen, sanoi Ville, itsekin jo esikoulussa.
Johon Leevi lisäsi, että Niklas on muuttanut.
- Oletkos sinä muuttanut tänne Laureenille? kysyin häneltä.
- Ei se tänne ole muuttanut, sanoi Ville.
- No minne?
Niklas ei oikein osannut sanoa, minne. Johon pikkuinen Leevi kirkkaalla ja voitonvarmalla äänellä:
- Se on muuttanut sinne kotiin.
maanantai 12. lokakuuta 2009
Aamun avaus
Jälleen kerran se tapahtui: vaahdot syöksyivät auton päälle, pesupaikan ovet aukesivat ja minä istuin avuttomana autonpesukoneen alla näkemättä edes mitään numeroa, johon soittaa. Se siis kävi taas kimppuuni...
Hypoteesit:
1. Minusta irtoaa joku sähköpiikki, joka sotkee autonpesukoneen.
2. Autonpesukoneet ovat hajoavaa sorttia eli ne yksinkertaisesti menevät usein rikki.
3. Se oli taas vain sattumaa eli joka tuhannes autoilija joutuu tämän kokemaan (ja minä olen aina se tuhannes).
Minun täytyy alkaa testata hypoteeseja, ehkäpä väitöskirja? Huoltoaseman nainen tuli kyllä aikanaan apuihin. Vaahdot alkoivat jo valua, joten avasin oven ja huokaisin, jälleen kerran. Hän lohdutti, että kone on uusi ja vaatii vielä näköjään säätöjä.
Hypoteesit:
1. Minusta irtoaa joku sähköpiikki, joka sotkee autonpesukoneen.
2. Autonpesukoneet ovat hajoavaa sorttia eli ne yksinkertaisesti menevät usein rikki.
3. Se oli taas vain sattumaa eli joka tuhannes autoilija joutuu tämän kokemaan (ja minä olen aina se tuhannes).
Minun täytyy alkaa testata hypoteeseja, ehkäpä väitöskirja? Huoltoaseman nainen tuli kyllä aikanaan apuihin. Vaahdot alkoivat jo valua, joten avasin oven ja huokaisin, jälleen kerran. Hän lohdutti, että kone on uusi ja vaatii vielä näköjään säätöjä.
torstai 8. lokakuuta 2009
Valio, Jussit ja polkupyörä
Ihminen tallaa tietään vanhojen luutumiensa varassa kunnes yhtäkkiä havahtuu huomaamaan jotakin ihan uudessa valossa. Kuten minäkin viime kesänä kaupassa, kun otin maitopurkin käteeni: Valio, sehän tarkoittaa ainutlaatuista ja parasta tuotetta. Ja aiemmin Valio oli vain yritysnimi muiden joukossa vailla sanan oikeaa sisältöä. (Tämä tuli tänään mieleen, kun kävin kyseisessä yrityksessä puhumassa työhyvinvoinnista.)
Siinä mieheni Jussin kanssa päivittelemään muitakin valonvälkähdyksiä. Hänellekin tapahtui samanlainen oivallus vasta tänä kesänä: lapsena hänelle oli hoettu, että Matit mailla mainitaan, Jusseja on mettätkin täynnä. Mutta vasta nyt hän tajusi, että sillä tarkoitettiin nimenomaan jänöjusseja!
Ja että polkupyörä ei ole tullut nimeksi siitä, että kyseisellä vehkeellä pääsee ajelemaan poluilla, kuten hän kaksikymppiseksi luuli, vaan että sitä poljetaan.
Muistan myös kotikylän naapurimme Veli-Matin kertomuksen siitä, mitä hän oli miettinyt mielessään, kun puhuttiin tuliteristä amerikanraudoista. Hän oli nähnyt silmiensä edessä mahakelkan rautaiset jalakset, jotka säkenöivät laskettaessa mäkeä tulta osuessaan kiveen. Siinä vasta tuliterät amerikanraudat!
Kuinka paljon väärinkäsityksiä mahtaakaan syntyä välillemme näistä luutumistamme Toisaalta ihanaa, että näinkin vanhana voi vielä havahtua uusille merkityksille!
Siinä mieheni Jussin kanssa päivittelemään muitakin valonvälkähdyksiä. Hänellekin tapahtui samanlainen oivallus vasta tänä kesänä: lapsena hänelle oli hoettu, että Matit mailla mainitaan, Jusseja on mettätkin täynnä. Mutta vasta nyt hän tajusi, että sillä tarkoitettiin nimenomaan jänöjusseja!
Ja että polkupyörä ei ole tullut nimeksi siitä, että kyseisellä vehkeellä pääsee ajelemaan poluilla, kuten hän kaksikymppiseksi luuli, vaan että sitä poljetaan.
Muistan myös kotikylän naapurimme Veli-Matin kertomuksen siitä, mitä hän oli miettinyt mielessään, kun puhuttiin tuliteristä amerikanraudoista. Hän oli nähnyt silmiensä edessä mahakelkan rautaiset jalakset, jotka säkenöivät laskettaessa mäkeä tulta osuessaan kiveen. Siinä vasta tuliterät amerikanraudat!
Kuinka paljon väärinkäsityksiä mahtaakaan syntyä välillemme näistä luutumistamme Toisaalta ihanaa, että näinkin vanhana voi vielä havahtua uusille merkityksille!
Rauhan asialla syysmyrskyssä
TV1 käynnistää uuden ohjelmasarjan, Rauhan asialla. Ideana on, että siinä ratkotaan työelämän ja yksityselämän tukalia kiemuroita. Työpaikkariidat, naapuririidat, perintöriidat sun muut voivat olla sovittelun kohteina.
Eilen kuvasimme pienen asiasta kertovan mainoksen Helsingin Paloheinässä. Syysmyrsky oli mehevimmillään, kun otoksia syntyi juoksuhaudassa. Kypärä päässä, naama märkänä ja housunlahkeet kurassa. Jo siinä odotti aurinkoa.
Mielenkiinoista on nähdä, minkälaisia riitoja eteemme tuodaan. Toisena sovittelijana on Juha Wiskari. Lähestymistapa on ratkaisukeskeinen. Riidat kuluttavat voimia jokaiselta osallistujalta. Siksi syyllisten hakemisen sijasta kannattaa keskittyä toiveisiin, ehdotuksiin ja tulevaisuutta koskeviin odotuksiin. Jos solmuja saa auottua, energiaa säästyy.
Eilen kuvasimme pienen asiasta kertovan mainoksen Helsingin Paloheinässä. Syysmyrsky oli mehevimmillään, kun otoksia syntyi juoksuhaudassa. Kypärä päässä, naama märkänä ja housunlahkeet kurassa. Jo siinä odotti aurinkoa.
Mielenkiinoista on nähdä, minkälaisia riitoja eteemme tuodaan. Toisena sovittelijana on Juha Wiskari. Lähestymistapa on ratkaisukeskeinen. Riidat kuluttavat voimia jokaiselta osallistujalta. Siksi syyllisten hakemisen sijasta kannattaa keskittyä toiveisiin, ehdotuksiin ja tulevaisuutta koskeviin odotuksiin. Jos solmuja saa auottua, energiaa säästyy.
tiistai 6. lokakuuta 2009
20 minuutiksi polttoainetta
Lensin Ouluun pitämään työhyvinvointiluentoja syyskuussa. Ajattelin olevani jo hyvissä ajoin Oulussa, koska Wingon piti lähteä Tampereelta jo 6.40 ja olla perillä tunnin päästä. Luento alkoi klo 10.
Lento ei päässyt Pirkkalan sumun vuoksi lähtemään ajoissa, vaan tunnin myöhässä. Onneksi aikaa oli runsaasti. Oulun yllä alkoi kummastuttaa, kun aina vain samat tuuligeneraattoreiden siivet näkyivät sumun alta. Lopulta kysyin lentoemännältä, että mitä tämä tarkoittaa. Emmekö aio laskeutua?
Hän sanoi, että siellä on sumua. Voi olla, että menemme Kemiin. Kello oli jo 9.20. Pyysin häntä, että voisiko hän saada yhteyden maihin ja lähettää asiakkaalle viestiä, että olen tulossa, jos vain kone pääsee laskeutumaan. Ajattelin niitä auditoriossa istujia, etteivät suotta odottelisi. Lentoemäntä lupasi selvittää asian.Minusta hän vaikutti hermostuneelta ja vaihtoi koko ajan istumapaikkaansa.
Hän kuulutti hetken päästä, että meillä on vielä polttoainetta jäljellä 20 minuutiksi, joten voimme vielä kaarrella Oulun yllä. Kotvan kuluttua hän kuulutti, että lentäjä on päättänyt laskeutua Ouluun.
Huh. Ja niin laskeuduttiin sumun sekaan. Otin varmuuden vuoksi silmälasit pois päästäni, jos vaikka jotakin törmäystä… etteivät lasinsirut menisi silmiin.
9.57 olimme maankamaralla, joten yritin nopeasti soittaa asiakkaalle. Ei yhteyttä, näin kyllä, että hän yritti vastata, muttei kuulunut mitään, vaan puhelu katkesi moneen kertaan. Lopulta sain yhteyden yhtiön Espoon vaihteeseen, josta pyysin välittämään myöhästymisviestiä, että taksissa ollaan. En onneksi myöhästynyt kuin 15 minuuttia, sen satapäinen yleisö jaksoi odottaa. Kukaan ei kuitenkaan ollut lähettänyt koneesta mitään viestiä lentokoneen myöhästymisestä. Että semmoista palvelua... Ja mikä lie ollut oikeasti tilanne, ajattelin, vaikka olisi ollutkin hätä käsissä.
Lento ei päässyt Pirkkalan sumun vuoksi lähtemään ajoissa, vaan tunnin myöhässä. Onneksi aikaa oli runsaasti. Oulun yllä alkoi kummastuttaa, kun aina vain samat tuuligeneraattoreiden siivet näkyivät sumun alta. Lopulta kysyin lentoemännältä, että mitä tämä tarkoittaa. Emmekö aio laskeutua?
Hän sanoi, että siellä on sumua. Voi olla, että menemme Kemiin. Kello oli jo 9.20. Pyysin häntä, että voisiko hän saada yhteyden maihin ja lähettää asiakkaalle viestiä, että olen tulossa, jos vain kone pääsee laskeutumaan. Ajattelin niitä auditoriossa istujia, etteivät suotta odottelisi. Lentoemäntä lupasi selvittää asian.Minusta hän vaikutti hermostuneelta ja vaihtoi koko ajan istumapaikkaansa.
Hän kuulutti hetken päästä, että meillä on vielä polttoainetta jäljellä 20 minuutiksi, joten voimme vielä kaarrella Oulun yllä. Kotvan kuluttua hän kuulutti, että lentäjä on päättänyt laskeutua Ouluun.
Huh. Ja niin laskeuduttiin sumun sekaan. Otin varmuuden vuoksi silmälasit pois päästäni, jos vaikka jotakin törmäystä… etteivät lasinsirut menisi silmiin.
9.57 olimme maankamaralla, joten yritin nopeasti soittaa asiakkaalle. Ei yhteyttä, näin kyllä, että hän yritti vastata, muttei kuulunut mitään, vaan puhelu katkesi moneen kertaan. Lopulta sain yhteyden yhtiön Espoon vaihteeseen, josta pyysin välittämään myöhästymisviestiä, että taksissa ollaan. En onneksi myöhästynyt kuin 15 minuuttia, sen satapäinen yleisö jaksoi odottaa. Kukaan ei kuitenkaan ollut lähettänyt koneesta mitään viestiä lentokoneen myöhästymisestä. Että semmoista palvelua... Ja mikä lie ollut oikeasti tilanne, ajattelin, vaikka olisi ollutkin hätä käsissä.
sunnuntai 4. lokakuuta 2009
Giljotiinejä vessassa, mitä tehdä?
En uskalla enää mennä työpaikalla vessaan, koska sieltä saa kiukkukohtauksen. Ei siinä mitään, että jokunen päivä huomaa olevansa miehen alkkareissa, mutta kun uutuuttaan kiiltävät teräksiset telineet ryhtyvät kapinaan, on leikki kaukana.
Vessapaperirullatelineestä ei saa millään paperia ja kun sitä yrittää ronkkia käsin sisältä, vehkeen sahareuna repii käteni. Jos sieltä sattuu saamaan paperia, se tulee pieninä silppuina jos sittenkään.
Käsipaperiteline on myös nihkeä eikä anna paperia kuin pieninä paloina, vaikka miten kauniisti yrittäisi repiä. Paperi on jotenkin liian painavaa mokomaan telineeseen ja ahtautuu niin tiiviiksi, ettei se suostu lähtemään tarvitsijan käteen. Yritin nostaa osan papereista pois telineestä, jotta se edes jotenkin toimisi, mutta siivooja oli täyttänyt taas laitteen.
Onneksi en ole yksin. Helpotuksen paikasta tulee ulos kiukkuisia ja vereslihalla olevia naisia. Mitä tehdä, kun ei voi muuttaa takaisin vanhoihin tiloihinkaan? Pitäisikö siirtyä sanomalehtiin?
Vessapaperirullatelineestä ei saa millään paperia ja kun sitä yrittää ronkkia käsin sisältä, vehkeen sahareuna repii käteni. Jos sieltä sattuu saamaan paperia, se tulee pieninä silppuina jos sittenkään.
Käsipaperiteline on myös nihkeä eikä anna paperia kuin pieninä paloina, vaikka miten kauniisti yrittäisi repiä. Paperi on jotenkin liian painavaa mokomaan telineeseen ja ahtautuu niin tiiviiksi, ettei se suostu lähtemään tarvitsijan käteen. Yritin nostaa osan papereista pois telineestä, jotta se edes jotenkin toimisi, mutta siivooja oli täyttänyt taas laitteen.
Onneksi en ole yksin. Helpotuksen paikasta tulee ulos kiukkuisia ja vereslihalla olevia naisia. Mitä tehdä, kun ei voi muuttaa takaisin vanhoihin tiloihinkaan? Pitäisikö siirtyä sanomalehtiin?
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
