sunnuntai 27. maaliskuuta 2011

Topakka myyjä: En laita sanoja teidän suuhunne

Ostin Iittalan kauniin valkoisen teekannun Tampereen Stocmannilta toissa lauantaina. Pesin sen kotona käsin ja otin sunnuntaina käyttöön. Havaitsin silloin, että kannun nokasta oli pieni palanen pois. Luulin sen olevan jonkin valuvian ja yritin palauttaa tuotetta takaisin myyjälle heti maanantaina. Eihän semmoista vaivannäköä viitsisi normaalisti tehdä, mutta tiesin, että joka kerta ottaessani kannun esille se harmittaisi minua.

Myyjä tutki nokkaa suurennuslasilla ja sanoi, että hän tunnustelee aina käsillään myymänsä tavarat, että hän on tämänkin tunnustellut. Hän näytti kuinka notkeasti kättä liuuttaen tunnustelu tapahtuu.

-Olisin varmasti tuntenut tämän kolon, muistan itse myyneeni tämän teekannun, joten olen varma, että vika on tullut myynnin jälkeen siitä, että tuotetta on kolhaistu johonkin. Hän oli aivan satavarma asiastaan.

– En voi näin ollen ottaa tuotetta takaisin, koska vika on tullut myynnin jälkeen.

Sanoin hänelle, että se oli kyllä pakattu erittäin huolellisesti, joten ei se kuljetuksenkaan aikana voinut tapahtua. Kysyin häneltä, mitä minun nyt pitäisi sitten tehdä, ovatko ne näin heikkoja laadultaan, että ensimmäisessä käytössä menevät rikki.

Myyjä neuvoi minua palauttamaan tuotteen suoraan Iittalaan ja laittamaan pakettiin kirjeen mukaan selitykseksi. Lisäksi hän sanoi pariinkin otteeseen, ettei syötä sanoja minun suuhuni, miten minun pitää sinne kirjoittaa, kuvatako rehellisesti, mitä kannulle tapahtui vai jotain muuta.

Miltei vajosin lattian läpi epärehellisyyden syytöksestä, varsinkin, kun erään yrityksen asiakkaani tuli jonottamaan selkäni taakse. Halusin mahdollisimman nopeasti häipyä tuotteineni kuten kunnon luihun kuuluukin, niinpä pyysin häneltä vielä pahvilaatikkoa palautusta varten. Sitä antaessa hän vielä sanoi, että jos ne eivät sitten anna minulle uutta tuotetta, minä voin yrittää vielä tavaratalon johtajan kanssa neuvotella.

Koska kuitenkaan en itse ollut havainnut kolhaisseeni tuotetta pestessä, ajattelin palauttaa tuotteen tarkistusta varten Iittalaan. Siispä laitoin teipit ja osoitteet päälle ja vaivauduin viemään sen postiin.

Olen Stockmannin exclusive-kanta-asiakas. Ehkäpä myyjällä oli huono päivä, ehkäpä hänen piti nyt vain siirtää se minuun. Eihän kannu edes maksanut kuin 49,90, joten en minä olisi vararikkoon mennyt, vaikka olisin saman tien heittänyt kannun tavaratalon roskikseen ja sanonut, että nyt se ainakin on minun aiheuttamani.

Ei kommentteja: