Hiihtelin naistenpäivän aamuna Vesijärven jäällä kohti Vesaniemeä. Tarkoitukseni oli kiertää Kissakarin saari. Oli miltei hiljaista, vain tikka pärisytti jossakin ja kaukana sinessä häämötti verkolla kävijöitä. Santasaaren kohdalla hymyilevä mummo hiihti vastaan ja kehui lentävää keliä. Toivotin hänelle hyvää naistenpäivää.
Ihana aamu nosti tunteet pintaan (tai liekö se ollut liikunnasta erittyvä mielialahormoni?) Upeata, että saa hiihtää hyviä latuja, ja että polvikin on taas kunnossa joulun alla tapahtuneen koheltamisen jälkeen. Polven kierukan repeämä korjattiin tammikuun lopussa tähystysleikkauksessa, mutta tuntui ihmeelliseltä, että sillä pystyi jo hiihtämään.
Mieleen muistui myös, kuinka tulin ensimmäistä kertaa näihin maisemiin. Olin tavannut ihanan pojan, jonka vanhemmilla oli mökki Kissakarin saaressa. Oli vuosi 1973 ja läksimme katsastamaan mökin. Paunulaisen ikkunasta näin kauniin keväisen koivukujan Pikonlinnaan päin ajettaessa ja sen välistä, maalaispeltojen takaa, pilkotti järvi. Maisema oli mielestäni maailman kaunein, aivan toista kuin karu kotiseutuni.
Silloinen poikaystäväni - nykyinen mieheni - esitteli innokkaasti kaikkia paikkakunnan nähtävyyksiä. Soudimme luonnonpuiston rantaan, pujottelimme sen vehmasta polkua myöten kirkolle ja kävimme katsomassa verikiveä. Kuulin Kaarinoiden tarinoita, jopa laulettuna. Niin paljon mielenkiintoisia naiskohtaloita yhdessä pitäjässä!
Siinä Vesijärven lumilla juolahti päähäni, että menneisyydessä on kyllä vaikuttanut vahvoja naisia, mutta keitä ovat tämän päivän kaarinat? Miksei voitaisi valita joku nainen naistenpäivän kunniaksi Kangasalan Kaarinaksi joka vuosi?
Valinnan perusteena ei saisi olla mikään kauneusleikkaus tai muu tyhjä teko, vaan esille nostettakoon tavallisia naisia, arjen sankareita. Minkähänlainen kiinnostava tarina olisi löytynyt vastaan tulleen mummon elämästä? Oliko häntä kiitetty elämäntyöstään? Tai voisiko kaarina olla Sahalahden broileriteurastamon työntekijä, joka lähetti minulle sähköpostia ja kertoi, ”täytyy sanoa, että nautin työstäni”. Tai joku opettaja, joka päivästä toiseen jaksaa olla kiinnostunut nuorista ja kannustaa heitä kuten Jommun näin tekevän tv-ohjelmassa. Kriteerinä voisi olla siis myös hyvänä ihmisenä ja kaverina oleminen, ei työsuoritus.
Miten Kangasalan Kaarinan esillenostamiskierroksen voisi käytännössä järjestää? Ehkäpä siten, että aluksi koottaisiin ehdokkaita, joista sitten äänestettäisiin yksi vuoden Kaarinaksi. Näin saataisiin esille useampia ihmisiä.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti