Eräs työhönsä rakastunut nainen oli saanut idean soittaa minulle luettuansa Kangasalan Sanomien kolumnini Kaarinan valinnasta. Olin mökillä ja juuri saunaan lähdössä. Hän oli palannut takaisin rekkakuskiksi, 16 vuoden jälkeen, tauon aikana hän oli tehnyt lapsensa ja ollut muualla työssä.
- Tämä on juuri sitä, mitä minä haluan tehdä. Minulla on vapaus eikä kukaan kurki niskan takana. Toki tässäkin on omat kommervenkkinsä, kun taitokin ehti hiukan ruostua. Esimerkiksi Tampereen keskustassa oli vaikeata saada 25 metrinen rekka taittumaan kadunristeyksissä niin, ettei auto vienyt talonnurkkaa mukanaan.
Hän ei voinut ymmärtää, kuinka monet hänen ikäisensä ovat niin ”uponneita” ja vain miettivät, miten pääsisi sairaslomalle. Hän puolestaan oli ollut vuoden aikana vain yhden päivän sairaslomalla työtapaturman vuoksi – senkin väenväkisin.
Entiset työkaverit ovat epäillen kysyneet Prismassa, kuinka hän viihtyy työssään. Tämä oli vastannut:
- Silmät suorastaan hehkuvat, työ on ihanaa! Ja johan heille tulee siitä paikasta kiire lähteä kotiin tekemään ruskeaa kastiketta.
Hän tunsi siis olevansa vapaa, vaikka todellisuudessa ajotietokone näyttää työnantajalle koko ajan, missä hän ajaa! Kysymys taitaakin olla siis tunteesta.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti