Tieto helpottaa elämää – hanalogialleko uusi professuuri?

Olin Helsingissä tutkijoiden ja kansanedustajien seuran Tutkaksen tilaisuudessa Tieto käyttöön - keinoja ja haasteita. Kuulimme virkistäviä lyhyitä alustuksia tiedon merkityksestä yhteiskunnassa ja sen tuottamisen tavoista. 

Puolustusministeriön tutkimusjohtaja Juha Martelius toi esille kulttuurien sekamelskan. Tutkittua tietoa käytetään huonosti päätöksenteon tukena. ”Univormukulttuurissa” vallitsee tilanne, ettei alempi voi haastaa ylempää. Virkamieskulttuurissa puolestaan on kapeita, mutta syviä deskejä hoitavat henkilöt, jotka tietävät parhaiten oman toimialueensa asiat. Asenne on usein, etteivät ulkopuoliset voi tuoda siihen mitään lisäarvoa. Tarvitaan siis asemavallan tuuletusta eli ei uskota enää aseman vaan osaamisen perusteella.

Ympäristöministeriön Pirkko Heikinheimo puolestaan kertoi ilmastopaneelista, joka tarjoaa mahdollisuuden vaikuttaa, tuoda tieteen ääntä esille ja suunnata rahoitusta tärkeiksi koettuihin teemoihin. Tällaisen työskentelyn ongelmiksi hän mainitsi kiireen, aidon monitieteisyyden ja politiikkapään sitoutumisen keskusteluun. Pitäisikö näitä paneeleita perustaa myös sosiaalitieteiden alueelle esim. miten työelämää pitäisi kehittää, jotta pääsisimme ongelmakeskeisyydestä ratkaisukeskeisyyteen, valittamisesta vaikuttamiseen?

Eikä vähäisin ollut sekään luento, jossa kerrottiin Findikaattoripalvelusta, josta saa itse poimittua tärkeätä tietoa erilaisessa muodossa. En todellakaan ollut kuullut siitä tätä ennen. (www.findikaattori.fi)

Jyrki Kasvin tietoiskun aiheena oli ”joukkoistaminen”, eli miten eri forumit otetaan käyttöön tiedon tuottamisessa. Esimerkiksi hän mainitsi Yandexin, jossa autoilijat lähettävät tietoa ajoneuvojen liikkeistä ja ruuhkista. Tiedot välittyvät sitten kaikille systeemin käyttäjille, jotka osaavat näin paremmin sompailla suurkaupungin vilinässä. Sosiaalisessa mediassa voi myös itse laittaa liikkeelle kysymyksiä kuten hän oli tehnyt  hakiessaan itselleen iskulausetta ja saanut seuraavan - ” Jyrki hyötykasvi.” Kolmas esimerkki on avoin ministeriö, jossa kansalaisaloitteiden pohjalta tuotetaan uutta lainsäädäntöä.

Paneelissa Tuija Brax varsin vahvasti nosti esille, että tällä hetkellä on vaikea saada oikeata tietoa päätöksenteon pohjaksi. Esimerkiksi omaishoitajien määristä ei ole mitään tietoa, kuitenkin päätöksiä joudutaan tekemään vajavaisen tiedon varassa. Toisena esimerkkinä oli lasten seksuaalirikollisuuden lainsäädännön valmistelu, jossa meni liki kaksi vuotta jonkinlaisen tilannekatsauksen tekemiseen, koska ei ollut rahaa selvittää asiaa. Toisaalta taas siemenperunan tutkimiseen on miljoonia. Miten siis valikoidaan se, mihin kannattaa satsata?  Hallitusohjelmako on se paikka, jossa resurssit jaetaan joko vihreälle teknologialle tai ilmastonmuutokselle tai työelämätutkimukselle?

 

Anu Vehviläinen puolestaan totesi, että kansanedustajien tiedontarpeessakin on eroja – toisille riittää baariympäristö ja toiset haluavat jotain syvällisempää.
Eikö pitäisi myös nopeasti pystyä tuottamaan tietoa erilaisilla meta-analyyseillä, mitä asiasta tiedetään tällä hetkellä. Sen jälkeen asiantuntijat voisivat sitten yhdessä päätöksentekijöiden, kansalaisten kanssa ruotia ja asettaa järjestykseen. Ei kuitenkaan ole olemassa mitään paikkaa, josta semmoisia tutkimuksia voisi tilata elikkä sitä, mitä tietoa asiasta on tällä hetkellä saatavissa.

Erkki Karvonen Oulun yliopistosta määritteli viisaasti tiedon keinoksi päästä perille. Siinä on nähtävissä kaksi ulottuvuutta: mitä tiedämme todellisuudesta ja tulevaisuusnäkökulma eli millaisen yhteisen todellisuuden tuotamme tiedon perusteella. Se edellyttää yhteistä keskustelua ja arvovalintoja.
Käytäntöön vietynä, kun menin Pikkuparlamentin vessaan, en saanut uudesta hanasta vettä tulemaan. Yritin vanhoja konsteja kuten heilutella kättä etsien silmää, joka minut näkisi, sekä painella hanaa eri puolilta. Sitten havaitsin ohjeen peiliin piirretyistä viivoista eli hanaa piti painaa yläpuolelta alaspäin. Se taipui yllättäen ja jo lorisi vesi. Pystyin siirtämään osaamiseni toisellekin naiselle, joka oli samassa pulmatilanteessa.

Vanhalla tiedolla ei siis pärjää nykyisyydessä, mutta jos voisi jotenkin vaikuttaa, niin toivoisin voivani luoda sellaisen tulevaisuuden, ettei tarvitsisi olla hanalogian professori, jotta saisi veden pulppuamaan yleisövessoissa. Miten siis saada sellaista tietoa, jolla voisi elää helpommin arjessa?

Puhelu naapurintytöltä

Sain iltana muutamana ihanan puhelun. Kotini naapurisssa asunut Seija soitti. Hän oli nähnyt tutun naaman Kotiliedessä, vaikka sukunimi olikin eri. Joka tapauksessa jutun sisältö vastasi hänen käsitystään siitä, että olin juuri se Marja-Liisa, jota hän oli pidätellyt menemästä yläkertaan, kun äitini synnytti siellä minulle kaksossisaruksia. Hänen tehtävänään oli vahtia minua ja tehtävä ei ollut helppo, hän kertoi. Kun olin kuullut vintiltä ensimmäisen parkaisun, olin saanut oikean hepulin. Sitten olimme  pesun jälkeen päässeet katsomaan näitä tulokkaita, mikä oli rauhoittanut minut. Olin silloin 1 v 5 kk.

Oli todella hauska keskustella, siitä on ainakin 40 vuotta, kun olemme olleet tekemisissä. Menin usein heidän kotiinsa, koska sieltä sai aina pikkuleipiä ja ihania kaalikääryleitä. Hänen kotonaan oli paja, jossa sinkosi kipinöitä ahjosta. Se oli jännittävä paikka, mutta nyt hirsitalo on purettu ja viety kesämökiksi toiselle puolella asuneelle naapurinpojalle. Sitä ei Seija tiennyt.

Minulla ei ole juurikaan ketään, keneltä kysellä lapsuudesta. Siksi olisi ihanaa tavata ja muistella menneitä, hänhän on minua miltei kymmentä vuotta vanhempi ja varmasti osaa kertoa sellaistakin, mitä en itse tiedä. Niinpä sovimme, että sopivalla mökkireissulla he poikkeavat meilläkin. Juuret ovat jokaiselle tärkeät.

Koko ajan vireillä oleva kiitos

”Marja-Liisa hei
 
Ojennan Sinulle koko ajan vireillä olevan LÄMPIMÄN KIITOKSEN:):)

Viime vuodet ovat olleet sinulla työssäsi ja kotikunnassamme mukavalla tavalla vauhdikkaita. PARHAIMMAT ONNITTELUNI

Aamuisin istuessani maalaisbussissa ja matkaten kohti työpaikkaa mieleeni muistuu, että taas olen unohtanut lähettää sinulle kiitokset. Kiitokset siitä, kuinka olet rohkea aina vain jaksat innostaa ihmisiä etsimään iloa ja tekemään työtä työssä jaksamisensa hyväksi. Minulle - ujolle ja nyhverölle ihmiselle -  sinun esimerkilläsi on ollut erityisen suuri merkitys. Syrjäseuduilta pääsimme muinoin tänne opiskelemaan ja kokemaan niin paljon.

Siinä tuumiessani yhtenä aamuna totesin, että tämä se vasta virkistävää onkin, kun minulla on koko ajan vireillä oleva kiitos mielessäni. Tänä aamuna kuitenkin päätin, ehkäpä kiitosten olisi jo aika lähteä
saajalleen:)"

Kysyin kirjeen lähettäjältä, saanko panna idean kiertämään. Hän soi sen ilomielin. Kiitos lämmitti minua ihan mahdottomasti, silmäkulmasta vierähti kyynel. Eikö meillä jokaisella voisi olla menossa vireillä oleva kiitos ja aina silloin tällöin voisimme lähettää sen kohteeseensa?

Uusin silmin näkee sydänsammaleen

Kun olin toipumassa jalkaleikkauksesta mökillä, käppäilin ulos sauvoineni. Oli ihanaa haistella tuoretta ulkoilmaa! Ja mitä minä näen: sydänsammalkiven. Se on tönöttänyt siinä varmasti iät ajat, mutta havaitsin sen vasta nyt.

Kun olen kävellyt kiven ohi ruutinilla, en ole havainnut mitään. Ja kun silmät aukenevat, näkee uusia asioita. Mitä siihen tarvitaan, pallosalamaako?

Retretin näyttelyssä oli kesällä tarina Markku Mäkisestä, jonka lapsuudenkotiin iski salama. Tulipallo tunkeutui radiosta huoneeseen ja syöksyi ikkunasta ulos. Tuo hetki muutti Markun maailman. Salaman kirkkaus paljasti hänelle huoneessa olleet näkymättömät olennot. Hänen maailmansa avautui ja hän alkoi nähdä asioita mitä muut eivät näe. Tästä lähtien lapsi leikki vain tonttujen ja keijujen kanssa. Nuorukaisena hän pakeni ymmärtämätöntä maailmaa pieneen erämajaan ja erakoitui vuosiksi.

Siis voisimmeko itsekin sukeltaa metsänpeittoon, kauaksi kavalasta maailmasta vai voimmeko avata silmät arjessa ja nähdä sen ihanat puolet? Uskonpa, että helpompi on jälkimmäinen vaihtoehto.