perjantai 26. lokakuuta 2012

Joka päivä on armo uus...



Kannatti sitten elää tähän päivään asti. Lähdin nimittäin Messukeskukseen Helsinkiin junalla pitämään luentoa Kirjamessuilla. Ajattelin lepuuttaa jalkaani etupenkin alaosassa olevalla astimella tai miksi sitä voisi kutsua. Mutta ei, eihän minun jalkani siihen yltänyt, eikä ole koskaan itse asiassa ulottunutkaan siihen asti.

Niinpä kysyin konduktööriltä, kuinka pitkä ihmisen pitäisi olla, että voisi käyttää jalkatukea, kun minäkään en yllä.

Konduktööri vastasi, siinä on kyllä kolme asentoa, mutta sinun on lukittava se haluamaasi kohtaan nostamalla se ensin ylös ja sitten näpäyttämällä sitä.

Olen sentään muutaman vuoden matkustanut junalla ja itsekseni ihmetellyt asiaa, mutta nyt sen tiedän. Ja niin lepää jalkani mukavassa asennossa.

Osaan siis jo käyttää jalkatukea, mutta myös saada vessanhanasta käsienpesuvettä. Opin nimittäin pari vuotta sitten Oulun hotellihuoneessa, että on olemassa silmä, joka näkee sinut suihkussa ja jos seisot väärässä kohdassa, vettä ei heru. Junan vessassakin on musta silmä ja jos vettä ei tule, kannattaa heiluttaa sen edessä tai jopa painaa sitä, niin jo pulppuaa. Että kädetkin saa pestyä.

Mitähän vielä voin oppia?

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

En malta olla jatkamatta noita junankäyttöniksejä. Olen nimittäin kerran saattanut itseni ja kanssamatkustajat tavattoman noloon tilanteeseen pyrkiessäni InterCityn invavessaan. Siis sellaiseen, jossa ovi aukeaa, sulkeutuu ja lukittuu nappia painamalla. Tällä kertaa vessassa olikin joku toinen matkustaja, joka ei ollut hoksannut lukita vessaa avaimenkuvanapista. En tietenkään voinut tietää sitä. Mutta arvatkaa oliko kamalaa, kun aukaisin oven ja sisällä seisoikin pöksyjään kiireesti ylös kiskova henkilö. Tuntui, että ovi sulkeutui sillä kertaa erityisen h i t a a s t i. Ja tätä seurasi tietysti yksi vaunullinen matkustajia.

Palautteessani luki: olisipa hienoa, jos vessassa olisi vähän paremmat opasteet paitsi oven sulkemiseen, myös lukitsemiseen!

Kuikan Tarja kirjoitti...

Kiitos!!!! Mä oon harmitellut samaa jalkatukea vuosikaudet, kun en yllä niin en yllä... Yleensä kyllä avaan suuni, mutta tässä tapauksessa ei ole tullut mieleenkään.