Topakka myyjä: En laita sanoja teidän suuhunne

Ostin Iittalan kauniin valkoisen teekannun Tampereen Stocmannilta toissa lauantaina. Pesin sen kotona käsin ja otin sunnuntaina käyttöön. Havaitsin silloin, että kannun nokasta oli pieni palanen pois. Luulin sen olevan jonkin valuvian ja yritin palauttaa tuotetta takaisin myyjälle heti maanantaina. Eihän semmoista vaivannäköä viitsisi normaalisti tehdä, mutta tiesin, että joka kerta ottaessani kannun esille se harmittaisi minua.

Myyjä tutki nokkaa suurennuslasilla ja sanoi, että hän tunnustelee aina käsillään myymänsä tavarat, että hän on tämänkin tunnustellut. Hän näytti kuinka notkeasti kättä liuuttaen tunnustelu tapahtuu.

-Olisin varmasti tuntenut tämän kolon, muistan itse myyneeni tämän teekannun, joten olen varma, että vika on tullut myynnin jälkeen siitä, että tuotetta on kolhaistu johonkin. Hän oli aivan satavarma asiastaan.

– En voi näin ollen ottaa tuotetta takaisin, koska vika on tullut myynnin jälkeen.

Sanoin hänelle, että se oli kyllä pakattu erittäin huolellisesti, joten ei se kuljetuksenkaan aikana voinut tapahtua. Kysyin häneltä, mitä minun nyt pitäisi sitten tehdä, ovatko ne näin heikkoja laadultaan, että ensimmäisessä käytössä menevät rikki.

Myyjä neuvoi minua palauttamaan tuotteen suoraan Iittalaan ja laittamaan pakettiin kirjeen mukaan selitykseksi. Lisäksi hän sanoi pariinkin otteeseen, ettei syötä sanoja minun suuhuni, miten minun pitää sinne kirjoittaa, kuvatako rehellisesti, mitä kannulle tapahtui vai jotain muuta.

Miltei vajosin lattian läpi epärehellisyyden syytöksestä, varsinkin, kun erään yrityksen asiakkaani tuli jonottamaan selkäni taakse. Halusin mahdollisimman nopeasti häipyä tuotteineni kuten kunnon luihun kuuluukin, niinpä pyysin häneltä vielä pahvilaatikkoa palautusta varten. Sitä antaessa hän vielä sanoi, että jos ne eivät sitten anna minulle uutta tuotetta, minä voin yrittää vielä tavaratalon johtajan kanssa neuvotella.

Koska kuitenkaan en itse ollut havainnut kolhaisseeni tuotetta pestessä, ajattelin palauttaa tuotteen tarkistusta varten Iittalaan. Siispä laitoin teipit ja osoitteet päälle ja vaivauduin viemään sen postiin.

Olen Stockmannin exclusive-kanta-asiakas. Ehkäpä myyjällä oli huono päivä, ehkäpä hänen piti nyt vain siirtää se minuun. Eihän kannu edes maksanut kuin 49,90, joten en minä olisi vararikkoon mennyt, vaikka olisin saman tien heittänyt kannun tavaratalon roskikseen ja sanonut, että nyt se ainakin on minun aiheuttamani.

Kärsivällisyyskoulutusjakso Kolkuttavalle ei avata

Olin Helsingin rautatieasemalla klo 16. Kas kummaa, siellähän oli vielä edellinen pendoliino. Niinpä menen iloisesti ovelle. Ei avaudu. Kävelen seuraavan vaunun ovelle. Ei avaudu. Tulee muitakin kolkuttelijoita, ovi pysyy säpissä vaikka sisältäkin yritetään meitä auttaa. Joku konduktöörin näköinen painaa ohi ja sanoo, tekninen vika. Lopulta hän saavuttaa junan veturin, menee sisään ja juna lähtee klo 16.20.

Nyt hoksasin. Tässähän oli Vr:n kärsivällisyyskoulutuksen jakso Kolkuttavalle ei avata. Mitä teet?

Jaoin tilanteen muiden yrittäneiden kanssa. Mutta kun sitten seuraavakin juna oli myöhässä ja istuin tutun vieressä, hän sanoi spontaanisti.

- Olen kulkenut 24 vuotta tätä matkaa Tampereelta Helsinkiin ja se on kyllä hionut kärsivällisyyttä. Enää ei mistään hetkahda...

Hei, viekö se 24 vuotta?

Kirjoittaminen helpotti

Vastaus kirjeeseeni:

"Olin yllättynyt ja kiitollinen, että asiani meni vihdoinkin perille kantaa ottavassa mielessä. Olin joskus kirjoitellut, mutta sille tielle ne jäivät. Kenelle olen puhunut niin ainoa kommentti on ollut että älä välitä- unohda jo. Ei se niin yksinkertaista ole ollut. Kun kirjoittelin lähettämääni kirjettä, sitä tuli kahden paperin verran, kun jäsentelin sitä. Se todella helpotti ajattelua ja pystyin supistamaan asioita.

Nyt tämän kirjoittelun jälkeen luulen, että on helpompi unohtaa. Kai se anteeksianto tulee aikanaan, mutta myötätuntoa en ymmärrä, miksi sitä pitäisi antaa, vaikka Dalai Laman filosofia- olet heidän yläpuolellaan- nostattaa mieltä.

Olen vatvonut paperille näitä asioita, mutta en kirjeisiin asti. Pomo on kuollut
muutama vuosi sitten, työtoveria en ole nähnyt viiteentoista vuoteen- en aikaisemmininkaan, koska ei ne sitä olisi myöntäneet ja selityksiä olisi riittänyt.

Kiitos !”

Vastaus kiusatulle

Kiitos kirjeestäsi! Se kosketti minua syvältä, koska olen itsekin ollut kiusattuna. Tuntuu todella ikävältä, että kohtelusi vaivaa vieläkin Sinua. Kysymyksessähän oli selkeästi kiusaaminen eristämällä Sinut työyhteisöstä ja jättämällä ulkopuolelle. Sitä tapahtuu liian paljon vieläkin, Suomi on työpaikkakiusaamisen kärjessä Euroopassa. Kunniakkaaksi tilaa ei voida kutsua.

Mutta miten pystyisit elämään eteenpäin? Tärkeä kysymys, koska ajatukset jurraavat päässäsi eivätkä jätä rauhaan. Olet selkeästi alkanut kuitenkin prosessoimaan asiaa, koska kirjoitit minulle. Kannattaisiko Sinun jatkaa sitä eteenpäin?

Luin Toni Edelmanista Kotiliedestä. Opettaja oli käyttänyt häntä seksuaalisesti hyväkseen lapsena. Hän oli ollut terapiassakin asian vuoksi. Edelman kutsui opettajansa kahvilaan ja sanoi tälle suorat sanat. Se vaati häneltä kyllä valtavasti.Opettaja oli itkenyt, mutta se vapautti.

Toinen konsti, ehkä helpompi, voisi olla, että kirjoitat kirjeen kiusaajillesi. Kun olet saanut sen valmiiksi, et laitakaan sitä postiin, vaan heität sen takkaan tai jonnekin pois silmistäsi ikuisiksi ajoiksi. Kiusaajasi eivät tiedä, mitä he ovat sinulle tehneet, vain sinä kärsit ja kannat tätä mielessäsi, eivät he. Sano itsellesi, että minä päästän tämän mielestäni, annan asian olla.

Yksi tie olisi tietysti, että voisit antaa kiusaajillesi anteeksi ja tuntea myötätuntoa kuten Dalai Lama ajatellen, että heillä ei yksinkertaisesti ole ollut empatian taitoja. Olet heidän yläpuolellaan.

En tiedä, auttaako tämä, mutta toivon niin. Kaikkia voimia, jaksamista ja irtipäästämisen vapauttavaa vaikutusta toivoen.