Positiivista energiaa

Pirkan hölkkä -33 km Valkeakoskelta Tampereelle- on jokasyksyinen tapahtuma, josta ei voi olla pois, treenaamisesta riippumatta. Aamu oli tällä kertaa aurinkoinen. Nirvan bussijonossa muisteli muuan ikiliikkuja, jolla oli vasta 35 kerta alkamassa, kuinka hän oli kerran hinautunut matkaan juuri poikki menneiden kylkiluiden kanssa. Siihen kului vain tuntia enemmän, hän kehui. Petri Ruutanasta on myös 35 kerran sankari, vaikka hän kertoikin kuntonsa riittävän vain kävelyyn.

Tehtaan kentällä Valkeakoskella ei näkynyt merkkejä sellutehtaan lopettamisesta, vaan se kuhisi aamutuimaan verryttelijöistä. Tuttuja moikkaili siellä ja täällä - vakioporukka on oppinut tuntemaan toisensa. Kuulutus kertoi, että peräti 13 veteraania oli ollut mukana jokikisellä juoksulla eli 39 kertaa.

Jossain matkan varrella juoksi vierelleni Harri ainoana Pelastakaa Äijät Ry:stä, vaikka äijien punaiset paitansa ovat kyllä vilkkuneet tuon tuostakin treenikävelyllä Ruutanan raitilla.

Oma 14. juoksuni ei sujunut kepeästi, vaan vauhti hiipui jo kympin jälkeen. Puolen välin paikkeilla tunsin, kuinka niskaani hengitettiin. Takana oleva hipaisi oikeaa selkälihastani ja kysyi, onko minulla sen kanssa ongelmia.

-Vai että onko… Olen jumpannut ja yrittänyt venytellä aamusta aamuun juuri sitä lihasta, mutta tuloksetta. Toinen jalka on monta senttiä lyhyempi kiristyksen vuoksi. Taitaa vetää kohta päänkin kallelleen.

Mies sanoi tuntevansa minut ja ohittaneensa minut vuosi sitten kahdeksan kilometriä ennen maalia.

-Sinussa on paljon positiivista energiaa, hän jatkoi. Meinasin kerran Prismassakin tulla juttelemaan, mutten oikein tohtinut.

Sain selville, että mies oli kalevalainen nivelkorjaaja. Aika monta kilometriä hän lönkytteli vanavedessä kunnes päätti lähteä oikeasti juoksemaan. Minulta meinasi loppua puhti. Mielessä kuitenkin hyrisi koko ajan lause, ”sinussa on niin paljon positiivista energiaa”. Se pani jalan nousemaan peräti maaliin asti.

Sitä vain ihmettelen, että veteraanit kirmaisevat raskaan maastoreitin reippaasti alle neljän tunnin. Heillä täytyy olla rautainen kunto, mutta varmasti myös hyvä mieli. Liikunta toimii masennuslääkkeen tavoin. Se vaikuttaa mielihyväkeskukseen ja vapauttaa elimistöön endorfiineja. Eräässä tutkimuksessa koehenkilöt arvioivat lenkin jälkeen hyvänolontunteensa kaksi kertaa niin korkeaksi kuin ennen sitä.

Eikä siinä kaikki, eläinkokeissa on havaittu liikunnan jopa korjaavan masentuneiden aivoissa tapahtuneita muutoksia lisäämällä hermokasvutekijöiden erittymistä. Se rakentaa uusia hermosolujen välisiä yhteyksiä katkenneiden tilalle. Neljänkymmenen ikävuoden jälkeen liikunta on parasta muistin bodausta. Liikunnan aivoja suojaava vaikutus loppuu täsmälleen sillä hetkellä kuin liikuntakin loppuu.

Kaikkihan me tiedämme tämän, mutta miten pääsisimme liikkeelle? Ruutanassakin on paljon mahdollisuuksia, vaikka pururata puuttuukin. Seisakkeella voi jumpata, Kaarinan polku vetää vaeltamaan –jos kestää hetken kaatopaikan hajuja- ja koulullakin on jos jonkinmoista aktiviteettia. Luulisinpa, että tärkeintä ei ole vauhti, vaan eteenpäin pääseminen.