Milloin työpaikalla ammutaan?

Työssä eletään hullunmyllyssä. Työelämää vaivaa puutostauti: työn mielekkyyskato. Vaikutusmahdollisuudet omaan työhön ovat kaventuneet, globalisaatio ei ole helpottanut vaivaa. Työpaikka voi mennä alta, vaikka työntekijä kuinka olisi sitoutunut työnantajaansa ja kehittäisi työtään.

Puutostauti oireilee psyykkisenä kuormittuneisuutena: miltei kahdeksan kymmenestä terveys-ja sosiaalialan työntekijästä sekä opettajasta on psyykkisesti melko tai erittäin kuormittunut.

Ongelmia lisäävät kova kiire, työn määrän kasvu, jatkuvat keskeytykset työpäivän aikana ja huono - jopa pelolla - johtaminen. Peräti 90 % palkansaajista laittaisi esimiehensä ihmissuhdekurssille. Hyvän johtamisen toivomuslistalla ovat oikeudenmukainen kohtelu, kannustaminen, kuunteleminen ja ongelmiin tarttuminen aktiivisesti. Pomottamistakin kritisoidaan.

Myös ”kanssalaistaidot” ovat hukassa. Emme siis ole itsekään työpaikoilla ihmisiksi, koska Suomessa kiusataan ja häiritään Euroopan eniten, peräti 100 000 palkansaajaa kokee olevansa kiusattuna vuosittain.

Mielenterveysongelmista on tullut varhaisen eläköitymisen suurin syy. Masennuksen vuoksi joutui 4300 työntekijää ennenaikaisesti työkyvyttömyyseläkkeelle vuonna 2007, työkyvyttömyyseläkkeitä maksettiin 410 miljoonan euron edestä ja sairauslomakorvauksia puolestaan yli 110 miljoonalla eurolla. Miltei 400 000 ihmistä söi masennuslääkkeitä ja niistä maksettiin Kela-korvauksia 29 miljoonaa.
Masentuminen ei ole vain megaluokan kansantaloudellinen kysymys, vaan itse kutakin koskettava yhteisöllinen tragedia, koska masennus ei voi olla vaikuttamatta myös työkavereihin ja omaisiin. Harva lähtee yhtäkkisesti eläkkeelle, vaan oireet heikentävät työkykyä jo paljon aikaisemmin.

Voisikin kysyä, milloin työpaikalla ammutaan?

Laki määrää välittämään
Terve järki sanoo, ettei työelämän hullunmylly ole kenellekään hyväksi. Työturvallisuuslaki vuodelta 2002 velvoittaa työnantajan huolehtimaan fyysisen kuormituksen lisäksi myös psyykkisen rasituksen seuraamisesta ja ryhtymään kaikin keinoin toimiin kuormitustekijöiden selvittämiseksi sekä vähentämiseksi. Lain sanoma on selvä, mutta soveltaminen vielä alkutekijöissään. Siksi pelisäännöistä kannattaa sopia porukalla, jotta tiedetään, kuka ottaa puheeksi, milloin ja miten?

Esimies on aina avainasemassa ongelmien esille ottamisessa. Uusi työelämä saattaa kuitenkin tarkoittaa, ettei esimies välttämättä ole edes samalla paikkakunnalla tai edes samassa maassa, joten haasteellista on, miten hän voi tunnistaa puheeksiottamisen tarpeen. Jos esimies laiminlyö velvollisuutensa, henkilöstöosasto, työsuojeluorganisaatio ja työterveyshuolto ovat tahot, joihin työntekijä voi olla yhteydessä.

Puheeksiottaminen ei ole aina helppoa. Jokainen työntekijä voisi olla aktiivinen ”kanssalainen”. Mitä paremmin tunnemme toisemme, sitä helpompaa on puhuminen. Ihmisiksi olemiseen kuuluu, että tervehdimme, kyselemme ja autamme tarpeen mukaan emmekä jätä puhumista vain selän taakse tai käytäville oven sulkeuduttua kokouksen jälkeen.

Puheeksiottamisen tapa on tärkeä: syyllisten hakemisen ja miksi-näin on tapahtunut –kysymyksen sijasta kannattaa kysyä, miten ratkaisemme asian. Toiveet ja ehdotukset aukaisevat tilanteita ja vievät ratkaisuihin. Jos jumi ei omin voimin avaudu, saatetaan tarvita ulkopuolista sovittelijaa.

Varhaista välittämistä helpottaa, jos pelisäännöt on etukäteen sovittu: milloin on aika puuttua, minkälaisissa asioissa ja kuka sen tekee.

Yhteiselon ei tarvitse aina olla pelkkää hyminää: särmät kuuluvat kehittymiseen. Erilaisuudesta voi hioutua uusia ratkaisuja arjen pulmiin. On siis ihan normaalia, että ristiriitoja esiintyy. Pulmien esille ottaminen ei koskaan ole toivotonta. Olen nähnyt, kuinka energiaa ja iloa alkoi ryöpytä esiin, kun 14 vuoden ajan energiaa syönyt työyhteisöjumi saatiin ratkaistuksi.