Löysät aivot

Tulin eilen junalla Seinäjoelta. Istuin allergiahytissä ja aloin tehdä töitä tietokoneella. Vastapäätä istui noin 70-vuotias rouva Sodankylästä. Aikansa minua katseltuaan hän tokaisi:
- Teetkös sinä aina töitä?
- No, enhän minä koko aikaa…
- Niin teki minunkin 40 –vuotias poikani ja se loppui kertalaakista.Hänellä oli vielä puhelinkin koko ajan korvalla.
- Saiko hän burnoutin?
- Kyllä, hän meni ihan tajuttomaksi, rikki. Lääkärit kertoivat, että hänen jotkut sähkökäyränsä aivoissa eivät ollenkaan edes kohdanneet toisiaan, vaan niiden väliin jäi rako. Eihän ne kaikki varmaan samalla tavalla, mutta hänellä oli varmaan löysät aivot…
- No, mitä pojalle nyt kuuluu, sain sanotuksi.
- Hän on opiskellut jotakin semmoista koskettelua, suoraan sanottuna minusta se on huuhaata. Jotain semmoista työhyvinvointia… Sillä hän nyt sitten aikoo leipänsä ansaita.

Tänään olin kouluttamassa Mänttä-Vilppulan henkilöstöä muutokseen, kunnathan yhdistyvät vuoden alussa. Luentoni viritti porukat puheliaiksi. Ruokatauolla eräs rouva kertoi työkaveristaan, jota vaivasi miehensä vähäpuheisuus, miltei mykkyys. Aina, kun tämä työkaveri tuli kotiin ja alkoi hölpöttämään päivän tapahtumista, mies ei mitenkään vastannut.

Yhtenä päivänä sitten mies oli tullut kotiin ja alkanut puhua, kuinka oli nähnyt karhun. Puheesta ei ollut meinannut loppua tulla.

- Kunpa se mies kohtaisi joka päivä karhun, oli työkaveri todennut.