sunnuntai 22. huhtikuuta 2012

Haaveillaan

Kävin hakemassa grafiikantyön Himmelblausta, sain sen lahjaksi työkavereiltani. Valitsin Inari Krohnin Metsän sylin, jossa on edessä muutama metsätähti.

Himmelblaun rouva halusi ehdottomasti viedä minut Outi Heiskasen luo. Tämä istui kaivertaen kuparille mäntyä. Ikkunasta näkyi vuolas koski. Hänen päässään oli metsänvihreä baskeri ja hän ilahtui kovasti tulostani.

- Maalaatko itse? hän kysyi.

Kerroin joskus maalanneeni, mutta nyt lähinnä harrastavani käsitöitä, ryijyjä, mattoja. Aina kuitenkin jotakin pitää tehdä käsillään.

Siitäkös hän alkoi kertoa omasta elämänfilosofiastaan. Jokainen voi omalla tavallaan osallistua, luoda ja rakentaa maailmaa. Vaikka hänet on nimitetty Komentajaksi, hän ei halua komentaa ketään, vaan toivoo, että jokainen voisi tehdä sitä, mistä pitää. Itse kukin antaa oman panoksensa ja siitä syntyy lisää yhteisöllisyyttä.

-Olen anarkisti, hän sanoi ja jatkoi, arjen HAArukoista, VEItsistä ja LUsikoista syntyy haaveilu. Me tarvitsemme unelmia.

Kaiken kukkuraksi hän opetti minulle vielä kävelyä Aleksander-tekniikalla: jalat tukevasti maassa hän töpötteli eteenpäin, pää kiinni taivaassa. Niin ei pääse kaatumaan.

Autoni oli parkissa Himmelblaun edessä ja autonavain kojelaudassa paikallaan, auton piti vilkuttaa lastausta, koska siihen ei saanut pysähtyä. Onneksi auto oli vielä tallella. Oppitunti nimittäin kesti kotvasen.

Ihmisyys ei todellakaan tarvitse pakottamista, vaan sitä, että jokainen voi kukoistaa omalla tavallaan. Kantaa kortensa kekoon kuten Outi Heiskanenkin. Hän on valloittava persoona.

Mänty, jota hän kaiversi, oli Portugalinmatkalta. Se oli tukeva, pyöreälatvainen puu. Se ainakin pysyy pystyssä, ilman, että taivaan täytyy kannatella.

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Kiva, piristävä tarina!