Yhteisöllisyys on voima, joka kantaa huippusuoritukseen, enempään kuin yksinään kukaan voisi päästä. Näinhän Suomen jääkiekkojoukkueelle kävi, kukaan ei välttämättä ollut yksilönä huippuhyvä. Sankareiden juhlinnasta syntyi joukkoinnostus, varsinainen flow-tila, jos oli uskominen mediaa.
Miten tästä huippusuorituksesta syntyneestä huumasta voisi ottaa oppia työpaikoille? kysyi minulta Yleisradion toimittaja toissapäivänä.
Palautumistutkimuksesta tiedämme, että omia akkuja ei voi kesälomalla ladata koko vuodeksi. Sama mekanismi toimii tässä: jos juhlii vain saadessaan maailmanmestaruuden -kaksi kertaa vuosisadassa-, iloitseminen menee helposti överiksi ja krapula on melkoinen. Sen sijaan pitäisi huolehtia arjen huumasta sopivina annoksina, jopa päivittäin.
Aloittaisimmeko kehumisella? Ihanaa, Virtanen, ihanaa! Kuulin juuri eräällä työpaikalla, ettemme voi kuitenkaan kehua julkisesti ketään, varsinkaan yksittäistä työntekijää. Se a) voi herättää kateutta toisissa, b) se voidaan kokea mielistelyksi tai c) kiittäjästä saatetaan ajatella, että hänellä on ketunhäntä kainalossa eli hänen odotetaan pyytävän jotakin kehujalta?
Eikö nyt olisi hyvä hetki murtaa tämä kiittämättömyyden kulttuuri!
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti