Eräs henkilö lähestyi minua kirjeellään ja muisteli työssäoloaikaansa. Alku oli sujunut hyvin: tsupparista konttoriin ja palkanlaskentaan. Sitten organisaatio kasvoi ja häneltä otettiin pois palkanlaskenta ja reskontrat ja siirrettiin taas konttorilaisia auttamaan, vaikka hän oli tehnyt jo pitkään näitä itsenäisiä ja vaativampia töitä.
”Oli siinä vähättelyä ja puhumattomuutta, en esimerkiksi ollut yhdessäkään palaverissa. Kerran taas jonkun järjestelyn vuoksi minulta vähennettiin töitä. Olen kuulovammainen ja pieni kooltani. En heti ajatellut, vaan vasta jälkeenpäin, oliko se kiusaamista vai oliko minun henkilökohtaisella olemuksella syynsä väheksyntään? Kaikenlaista muutakin höykyytystä tuli ennen kuin minut sanottiin irti v. 1992. Työt pöydältäni vain hävisivät ja pyörittelin paperilappua. Kävin kyllä työpaikkalääkärillä, mutta hänen sanansa ei muuttanut tilannetta. Työtovereita olisin toivonut tulemaan tueksi, mutta kukaan ei tullut. Olin ollut 36 vuotta sen työnantajan palveluksessa.
Vaikka irtisanomisestakin on jo yli 20 vuotta, askarruttaa, miksi minun kohdallani oli näin? Ja nytkin vielä samat tunteet kuohahtavat mieleeni. Käännän aina asiat minun vastaiseksi. Olen nyt 71-vuotias enkä tiedä, koska pääsisin eroon näistä ajatuksista! Minun höykyyttäjiäni olivat pomo ja työkaveri, jota pomo uskoi eikä minulta kysytty.
Puhukaa, neuvotelkaa kaikki ihmiset mukaan. Se voisi tuoda paremman ilmapiirin. Ja työtoverit, älkää jättäkö yksin, kun huomaatte, että jotain syrjitään. Toivottavasti te erotatte, milloin on syrjinnästä kysymys.”
sunnuntai 27. helmikuuta 2011
keskiviikko 23. helmikuuta 2011
Läpäisinkö kärsivällisyystestin?
En. Seisoimme yössä yli tunnin. Tampereella 22.30. Otin taksin työpaikalleni, jotta voisin saada autoni tallista. Ovi ei avautunut yliopistokortillani, ei sitten millään. Yritin soittaa, mutta puhelin ei toiminut. Kihisen jo raivosta, tekee mieli heittää koko toosa seinään. Hillitsen vielä itseni, koska tulen juuri kärsivällisyyskoulutuksesta VR:ltä ja alan porata. Onneksi akun irroitus auttoi ja sain Marjutin kiinni pahoitellen yöllistä häirintää.
- Yritä pitää korttia siten, että vihreä valo palaisi koko ajan ja sieltä takaa näpyttää tunnusnumero. Se on niin hirveän vaikea laite.
Ja minä yritän, vihreä valo ei pala kuin hetken. Onko minut poistettu
a) yliopiston palkkalistoilta?
b) kun työsopimustani taas jatkettiin vuodella, se aiheutti moisen?
c) minulla on tallessa väärä salasana?
d) en yksinkertaisesti osaa avata henkilökortilla ovea?
Veivaamisen jälkeen ei auta kuin soittaa taas klo 23 Marjutille ja pyytää häntä saapumaan paikalle. Sieltä hän sitten tovin kuluttua kävelee ja ovi aukenee hänelle.
Vien hänet kotiinsa ja lähden ajelemaan Kangasalle.
Arvaa kaksi kertaa, lähdenkö nyt aamulla Jyväskylään junalla? En ole vielä valmis uuteen koulutusjaksoon.
- Yritä pitää korttia siten, että vihreä valo palaisi koko ajan ja sieltä takaa näpyttää tunnusnumero. Se on niin hirveän vaikea laite.
Ja minä yritän, vihreä valo ei pala kuin hetken. Onko minut poistettu
a) yliopiston palkkalistoilta?
b) kun työsopimustani taas jatkettiin vuodella, se aiheutti moisen?
c) minulla on tallessa väärä salasana?
d) en yksinkertaisesti osaa avata henkilökortilla ovea?
Veivaamisen jälkeen ei auta kuin soittaa taas klo 23 Marjutille ja pyytää häntä saapumaan paikalle. Sieltä hän sitten tovin kuluttua kävelee ja ovi aukenee hänelle.
Vien hänet kotiinsa ja lähden ajelemaan Kangasalle.
Arvaa kaksi kertaa, lähdenkö nyt aamulla Jyväskylään junalla? En ole vielä valmis uuteen koulutusjaksoon.
tiistai 22. helmikuuta 2011
VR opettaa ilmaiseksi kärsivällisyyttä
Riemu oli ennenaikainen. Junan piti olla nyt Tampereella, mutta niin me vaan täällä jossain Seinäjoen ja Parkanon välillä seisomme. Korjaajat maadoittavat piuhoja EILEN sattuneen rekkapalon vuoksi. Ja nyt konduktööri kuuluttaa, että joudumme seisomaan vielä runsaan puoli tuntia.
VR todella opettaa kärsivällisyyttä. Kiitoksia todella tästä luonteenkasvatuksesta. Saan ilmaisen opetustuokion! Tule sinäkin oppitunnille.
VR todella opettaa kärsivällisyyttä. Kiitoksia todella tästä luonteenkasvatuksesta. Saan ilmaisen opetustuokion! Tule sinäkin oppitunnille.
Siitä näkökulmasta...
Aamu valkeni pienessä pakkasessa Lasaretissa. Oulun Ammattikorkeakoulu oli koonnut alueelta työhyvinvoinnista kiinnostuneita ihmisiä työhyvinvointivalmentaja-koulutukseen. Päivä hurahti siivillä, ainakin minun näkökulmastani. Tämä on sitä flowta, mikä auttaa jaksamaan matkanteon ja muutkin rasitukset. Innokkaita ihmisiä, kysymyksiä, esimerkkejä, jakamista ja toisilta oppimista.
Toivorikkaana tilasin taksinkin minua hakemaan. Uskoin, että ennättäisin aikaisempaan junaan, jonka täytyi olla myöhässä. (Olisin muutoin joutunut odottelemaan tovin rotuaarilla.) Mutta juna oli todella myöhässä ja ehdin siihen, siis toiveikkuus tuotti satoa. Uskon olevani perillä ainakin vähän aikaisemmin kuin sillä toisella junalla.
Toivorikkaana tilasin taksinkin minua hakemaan. Uskoin, että ennättäisin aikaisempaan junaan, jonka täytyi olla myöhässä. (Olisin muutoin joutunut odottelemaan tovin rotuaarilla.) Mutta juna oli todella myöhässä ja ehdin siihen, siis toiveikkuus tuotti satoa. Uskon olevani perillä ainakin vähän aikaisemmin kuin sillä toisella junalla.
maanantai 21. helmikuuta 2011
Näkökulma vaikuttaa
- Onko tämän tylsempää: siirrellä tuotteita paikasta toiseen, valitti kaupan kassalla työskentelevä.
- Minusta on ihanaa miettiä jokaiselle päivälle uusi pelistrategia, kertoi toinen. Yritän keksiä aamulla jotain, millä saisin äreät mummot hymyilemään. On kiinnostavaa katsoa, mikä tepsii!
Kaksi näkökulmaa samaan työhön. Tutkimuksesta tiedämme, mihin huomio kiinnittyy, kasvaa. Myönteiset tunteet antavat voimia, kielteiset puolestaan johtavat helposti energian loppumiseen ja jopa sairastuttavat. Siksi ei ole yhdentekevää, kumpaa asennetta ruokimme.
Heli Laaksonen kirjoitti jossakin artikkelissaan, että hänellä on aina päällä joku seuraavasta kolmesta tilasta: raivo, riemu tai unisuus. Ja kaiken kukkuraksi tila paistaa naamasta. Tasaisuus puuttuu itseltänikin, ja viime aikojen tunnetilaa voisi kutsua äreydeksi, mutta unisuutta en tunnusta, sillä unta ei riitä aamulla vaikka kuinka olisi mahdollisuus koisia pitempään.
Olen ollut flunssassa toista viikkoa. Terveydenhoitajapäiviltä hoipuin suoraan petiin, peruin muutaman tilaisuuden ja aloin nukkua. Nukuin, yskin kuivasti ja kulauttelin vahvaa yskänlääkettä, että sain nukuttua. (Lääkäri kirjoitti puolen litran pullon, mutta apteekissa ehdotettiin varovaisesti, että kannattaisiko ottaa vain 200 milliä ja jättäisin reseptin sinne odottamaan jatkotarvetta. Lupasivat säilyttää sitä vuoden! Suostuin, koska en halunnut näyttää väärinkäyttäjältä, toki olen kyllä parempiakin aineita maistellut.). Aina vaan kuume jatkui, kunnes soitin jo lääkärille uudestaan. Hän sanoi, ettei antibiootti tuo ääntäsi takaisin, koska tauti taitaa olla influenssaa.
Olen onneksi toipunut, vain ääni on vielä hakusessa. Mutta minuakin ärsyttää ja on tehnyt sitä koko päivän. Juna jurraa liian hitaasti Ouluun. Milloinka nämä olisivat ajoissa? Edelliselläkin kerralla oli sama juttu. Ja pysähdys johtuu nyt kulunvalvontalaitteen häiriöstä, äsken vastaantulevasta junasta ja sitä ennen… ”Saa nyt nähdä, kuinka meidän käy. Toivossa on hyvä elää, sano satiainen”, kertoi konduktööri viimein. Mutta seuraava kuulutus: ” Valitettavasti vikaa ei ole saatu korjattua. Köryyttelemme Ouluun hiljempaa, toivottavasti ennen puolta yötä siellä oltaisiin.” Junan tuloaika piti olla 21.34.
Sanoinhan jo alussa, että näkökulma vaikuttaa. Miten oppisin kärsivällisemmäksi?
- Minusta on ihanaa miettiä jokaiselle päivälle uusi pelistrategia, kertoi toinen. Yritän keksiä aamulla jotain, millä saisin äreät mummot hymyilemään. On kiinnostavaa katsoa, mikä tepsii!
Kaksi näkökulmaa samaan työhön. Tutkimuksesta tiedämme, mihin huomio kiinnittyy, kasvaa. Myönteiset tunteet antavat voimia, kielteiset puolestaan johtavat helposti energian loppumiseen ja jopa sairastuttavat. Siksi ei ole yhdentekevää, kumpaa asennetta ruokimme.
Heli Laaksonen kirjoitti jossakin artikkelissaan, että hänellä on aina päällä joku seuraavasta kolmesta tilasta: raivo, riemu tai unisuus. Ja kaiken kukkuraksi tila paistaa naamasta. Tasaisuus puuttuu itseltänikin, ja viime aikojen tunnetilaa voisi kutsua äreydeksi, mutta unisuutta en tunnusta, sillä unta ei riitä aamulla vaikka kuinka olisi mahdollisuus koisia pitempään.
Olen ollut flunssassa toista viikkoa. Terveydenhoitajapäiviltä hoipuin suoraan petiin, peruin muutaman tilaisuuden ja aloin nukkua. Nukuin, yskin kuivasti ja kulauttelin vahvaa yskänlääkettä, että sain nukuttua. (Lääkäri kirjoitti puolen litran pullon, mutta apteekissa ehdotettiin varovaisesti, että kannattaisiko ottaa vain 200 milliä ja jättäisin reseptin sinne odottamaan jatkotarvetta. Lupasivat säilyttää sitä vuoden! Suostuin, koska en halunnut näyttää väärinkäyttäjältä, toki olen kyllä parempiakin aineita maistellut.). Aina vaan kuume jatkui, kunnes soitin jo lääkärille uudestaan. Hän sanoi, ettei antibiootti tuo ääntäsi takaisin, koska tauti taitaa olla influenssaa.
Olen onneksi toipunut, vain ääni on vielä hakusessa. Mutta minuakin ärsyttää ja on tehnyt sitä koko päivän. Juna jurraa liian hitaasti Ouluun. Milloinka nämä olisivat ajoissa? Edelliselläkin kerralla oli sama juttu. Ja pysähdys johtuu nyt kulunvalvontalaitteen häiriöstä, äsken vastaantulevasta junasta ja sitä ennen… ”Saa nyt nähdä, kuinka meidän käy. Toivossa on hyvä elää, sano satiainen”, kertoi konduktööri viimein. Mutta seuraava kuulutus: ” Valitettavasti vikaa ei ole saatu korjattua. Köryyttelemme Ouluun hiljempaa, toivottavasti ennen puolta yötä siellä oltaisiin.” Junan tuloaika piti olla 21.34.
Sanoinhan jo alussa, että näkökulma vaikuttaa. Miten oppisin kärsivällisemmäksi?
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
