Milloin työpaikalla ammutaan?

Työssä eletään hullunmyllyssä. Työelämää vaivaa puutostauti: työn mielekkyyskato. Vaikutusmahdollisuudet omaan työhön ovat kaventuneet, globalisaatio ei ole helpottanut vaivaa. Työpaikka voi mennä alta, vaikka työntekijä kuinka olisi sitoutunut työnantajaansa ja kehittäisi työtään.

Puutostauti oireilee psyykkisenä kuormittuneisuutena: miltei kahdeksan kymmenestä terveys-ja sosiaalialan työntekijästä sekä opettajasta on psyykkisesti melko tai erittäin kuormittunut.

Ongelmia lisäävät kova kiire, työn määrän kasvu, jatkuvat keskeytykset työpäivän aikana ja huono - jopa pelolla - johtaminen. Peräti 90 % palkansaajista laittaisi esimiehensä ihmissuhdekurssille. Hyvän johtamisen toivomuslistalla ovat oikeudenmukainen kohtelu, kannustaminen, kuunteleminen ja ongelmiin tarttuminen aktiivisesti. Pomottamistakin kritisoidaan.

Myös ”kanssalaistaidot” ovat hukassa. Emme siis ole itsekään työpaikoilla ihmisiksi, koska Suomessa kiusataan ja häiritään Euroopan eniten, peräti 100 000 palkansaajaa kokee olevansa kiusattuna vuosittain.

Mielenterveysongelmista on tullut varhaisen eläköitymisen suurin syy. Masennuksen vuoksi joutui 4300 työntekijää ennenaikaisesti työkyvyttömyyseläkkeelle vuonna 2007, työkyvyttömyyseläkkeitä maksettiin 410 miljoonan euron edestä ja sairauslomakorvauksia puolestaan yli 110 miljoonalla eurolla. Miltei 400 000 ihmistä söi masennuslääkkeitä ja niistä maksettiin Kela-korvauksia 29 miljoonaa.
Masentuminen ei ole vain megaluokan kansantaloudellinen kysymys, vaan itse kutakin koskettava yhteisöllinen tragedia, koska masennus ei voi olla vaikuttamatta myös työkavereihin ja omaisiin. Harva lähtee yhtäkkisesti eläkkeelle, vaan oireet heikentävät työkykyä jo paljon aikaisemmin.

Voisikin kysyä, milloin työpaikalla ammutaan?

Laki määrää välittämään
Terve järki sanoo, ettei työelämän hullunmylly ole kenellekään hyväksi. Työturvallisuuslaki vuodelta 2002 velvoittaa työnantajan huolehtimaan fyysisen kuormituksen lisäksi myös psyykkisen rasituksen seuraamisesta ja ryhtymään kaikin keinoin toimiin kuormitustekijöiden selvittämiseksi sekä vähentämiseksi. Lain sanoma on selvä, mutta soveltaminen vielä alkutekijöissään. Siksi pelisäännöistä kannattaa sopia porukalla, jotta tiedetään, kuka ottaa puheeksi, milloin ja miten?

Esimies on aina avainasemassa ongelmien esille ottamisessa. Uusi työelämä saattaa kuitenkin tarkoittaa, ettei esimies välttämättä ole edes samalla paikkakunnalla tai edes samassa maassa, joten haasteellista on, miten hän voi tunnistaa puheeksiottamisen tarpeen. Jos esimies laiminlyö velvollisuutensa, henkilöstöosasto, työsuojeluorganisaatio ja työterveyshuolto ovat tahot, joihin työntekijä voi olla yhteydessä.

Puheeksiottaminen ei ole aina helppoa. Jokainen työntekijä voisi olla aktiivinen ”kanssalainen”. Mitä paremmin tunnemme toisemme, sitä helpompaa on puhuminen. Ihmisiksi olemiseen kuuluu, että tervehdimme, kyselemme ja autamme tarpeen mukaan emmekä jätä puhumista vain selän taakse tai käytäville oven sulkeuduttua kokouksen jälkeen.

Puheeksiottamisen tapa on tärkeä: syyllisten hakemisen ja miksi-näin on tapahtunut –kysymyksen sijasta kannattaa kysyä, miten ratkaisemme asian. Toiveet ja ehdotukset aukaisevat tilanteita ja vievät ratkaisuihin. Jos jumi ei omin voimin avaudu, saatetaan tarvita ulkopuolista sovittelijaa.

Varhaista välittämistä helpottaa, jos pelisäännöt on etukäteen sovittu: milloin on aika puuttua, minkälaisissa asioissa ja kuka sen tekee.

Yhteiselon ei tarvitse aina olla pelkkää hyminää: särmät kuuluvat kehittymiseen. Erilaisuudesta voi hioutua uusia ratkaisuja arjen pulmiin. On siis ihan normaalia, että ristiriitoja esiintyy. Pulmien esille ottaminen ei koskaan ole toivotonta. Olen nähnyt, kuinka energiaa ja iloa alkoi ryöpytä esiin, kun 14 vuoden ajan energiaa syönyt työyhteisöjumi saatiin ratkaistuksi.

Löysät aivot

Tulin eilen junalla Seinäjoelta. Istuin allergiahytissä ja aloin tehdä töitä tietokoneella. Vastapäätä istui noin 70-vuotias rouva Sodankylästä. Aikansa minua katseltuaan hän tokaisi:
- Teetkös sinä aina töitä?
- No, enhän minä koko aikaa…
- Niin teki minunkin 40 –vuotias poikani ja se loppui kertalaakista.Hänellä oli vielä puhelinkin koko ajan korvalla.
- Saiko hän burnoutin?
- Kyllä, hän meni ihan tajuttomaksi, rikki. Lääkärit kertoivat, että hänen jotkut sähkökäyränsä aivoissa eivät ollenkaan edes kohdanneet toisiaan, vaan niiden väliin jäi rako. Eihän ne kaikki varmaan samalla tavalla, mutta hänellä oli varmaan löysät aivot…
- No, mitä pojalle nyt kuuluu, sain sanotuksi.
- Hän on opiskellut jotakin semmoista koskettelua, suoraan sanottuna minusta se on huuhaata. Jotain semmoista työhyvinvointia… Sillä hän nyt sitten aikoo leipänsä ansaita.

Tänään olin kouluttamassa Mänttä-Vilppulan henkilöstöä muutokseen, kunnathan yhdistyvät vuoden alussa. Luentoni viritti porukat puheliaiksi. Ruokatauolla eräs rouva kertoi työkaveristaan, jota vaivasi miehensä vähäpuheisuus, miltei mykkyys. Aina, kun tämä työkaveri tuli kotiin ja alkoi hölpöttämään päivän tapahtumista, mies ei mitenkään vastannut.

Yhtenä päivänä sitten mies oli tullut kotiin ja alkanut puhua, kuinka oli nähnyt karhun. Puheesta ei ollut meinannut loppua tulla.

- Kunpa se mies kohtaisi joka päivä karhun, oli työkaveri todennut.

Vanhenevalle naiselle

Jälleen kerran jouduin mielettömän edun kohteeksi. Hyvänä asiakkaana saisin upean lehden vain käsittelykustannusten hinnalla ja jopa vuodeksi.

- Niin minkä lehden?
- Saran.
- Mikä se semmoinen on?
- Se on tarkoitettu vanhenevalle naiselle, nuori poika sanoi innostuneesti.

Arvatkaa, tartuinko tarjoukseen...

Mihin sitoutua mielettömyyden keskellä?

Uutiset Valkeakoskelta: sellutehdas lopetetaan kannattamattomana, vaikka sinne on juuri investoitu 35 miljoonaa.

Vuorineuvos Kari Neilimo sanoi viime tammikuussa Työrauhan julistusseminaarissa, että toimitusjohtaja on mokannut, jos joutuu laittamaan työntekijöitään kilometritehtaalle. Hän ei ole osannut suunnitella yrityksen elämää järkevästi eteenpäin. No, tietysti toimintaympäristökin vaikuttaa asiaan, ja UPM:n tapauksessa sillä nimenomaan on selitetty tylyä tekoa.

Olimme kehittämässä 2004-2006 sekä sellutehdasta että paperikone kuutosta. Tavoitteena oli työhyvinvoinnin lisääminen, toki sen uskottiin samalla vaikuttavan tuloksellisuuteenkin.

Miehet epäilivät aluksi touhujamme, mutta vähitellen saimme heidät mukaan. Ideoita keksittiin toiminnan kehittämiseksi, ja paljon niistä saatiin myös toteutetuksi. Erityisesti ruskeita paperisäkkejä tekevän paperikone kutosen porukka pelkäsi työpaikkansa säilymisen puolesta. Huhut kiersivät linjan lopettamisesta. Puhuttiin, ettei ruskean säkkipaperin tekeminen ole enää seksikästä. Käytännössä se näkyi siinä, ettei koneisiin ollut lainkaan investoitu viime vuosina. Valkeakosken johto kuitenkin vakuutti, että työpaikat eivät ole uhattuina ja kehui miehiä hienosta osallistumisesta kehittämistalkoisiin. Oli aihettakin!

Kaksi kuukautta työhyvinvoinnin kehittämisprojektin jälkeen ilmoitettiin, että pk-kutonen lopetetaan. 40-luvulla syntyneet pantiin eläkeputkeen ja osa porukasta siirrettiin sellulle ja energialle, johon investoitiin 35 miljoonaa. Olimme jälleen mukana uudella projektilla tukemassa uuden organisaation rakentamista.

Nyt sitten tämäkin porukka on hajoamassa. Aamulehden Asiat-liitteessä silloinen pääluottamusmies Ari Reinikainen purki tuntojaan. Hän toimi pitkään luottamustehtävässään. Hänen poikansakin oli nyt tehtaalla työssä.

Miten ihmeessä työnantajat saavat työntekijänsä sitoutumaan kehittämiseen jatkossa? Ei ole mikään ihme, että työn mielekkyys on mennyt alamäkeä koko vuosituhannen ajan. Vaikka kuinka kehittäisit omaa työtäsi, se voi silti mennä alta. Ainoa mahdollisuus taitaa ollakin sitoutua oman itsensä kehittämiseen.

Yllätysimurointi

Citikasta oli taas auton valo sammunut. Ja tiedämmehän sen, ettei sinne pesään kannata itse sorkkia. Niinpä mennessämme puutarhamyymälään ajattelimme poiketa huoltoliikkeessä kokeilemassa, josko vaihto onnistuisi. Kello oli tosin jo varttia vailla viisi ja liike sulkeutumassa. Mies jäi ulkopuolelle ja menin sisään. Siellä istui asentaja. Kysyin, voisivatko he näppärillä sormillaan vielä ehtiä vaihtamaan lamppua autoon ennen sulkemista?

Hän vilkuili kelloaan ja näin aivojen raksuttavan. Kerroin vielä, että piti tulla seuraavana iltana pimeässä Helsingistä.

- No, eiköhän se järjesty. Anna avain, niin vaihdan lampun.

Yritin työnjohtajalle maksaakin jo sitä, mutta hän sanoi, että vasta sen jälkeen, kun nähdään, paljonko verenvuotoa siitä seuraa.

Jäin yksinäni vastaanottotilaan. Lattialla makasi pölynimuri ja kolme rutistettua käsienpyyhkimispaperiakin. Matot olivat ihan hiekkaiset ja pölytolluroitakin lojui joka puolella..

Aloin imuroida. Lampunvaihto tuntui kestävän, ja sainkin koko huoneen puhtaaksi työllä ja vaivalla vartissa. Kun pudotin imurinletkun kädestä, ovi avautui ja mies toi autonavaimen.

- Oliko se sinun vuorosi imuroida? Minä tein sen puolestasi, koska olit niin ystävällinen, että vielä tähän aikaan otit ilman ajanvarausta työn vastaan.

Hän meni ihan äimäksi.

- No en minä voi kuin kympin tuosta vaihdosta ottaa…