Lomamuistoja

Ainakin yksi ihminen on nauttinut tämän kesän säistä. Itikkatutkija tietenkin, koska olosuhteet ovat olleet otolliset tutkimuskohteen sikiämiselle. Povasipa tämä tyytyväinen mies jossain uutisessa, että ensi kevääksi tarkoitetut sääskenpoikaset syntyvätkin jo elokuussa. Ja ovathan ne syntyneet, tunsin viime viikonloppuna mustikassa.

Mutta ovat muutkin ötökät olleet tänä kesänä ärhäköitä. Teimme sinä miltei ainoana hellepäivänä puuvajaa mökillä. Mies kysyi aamulla, etteikö minun kannattaisi panna pitkähihaista päälleni, jotteivät itikat imisi. En minä niistä piittaa, rehvastelin. Olenhan pohjoisen tyttönä tottunut moisiin otuksiin.

Päivän päätteeksi huomasin jalassa pienen patin, jossa oli musta keskusta. Ympärillä oli kunnollinen punainen alue. Tietysti punkki, ajattelin, ja se on saatava jalasta irti. Mökkipaikkakunnan apteekki ei kuitenkaan ollut enää auki, joten soitin terveyskeskuksen päivystykseen, josko sieltä löytyisi punkkipihtejä. Terveydenhoitaja lupasi katsoa jalkaani ja poistaa mahdollisen elukan.

Siinä odotellessa huomasin, että käsivarteni alkoivat saada punaista pilkkupeitettä ja nopeasti se kumma rokko levisi jalkoihinkin. Ei se mikään punkki ollut, vaan joku ampiaisen tapainen, joka jätti pistovälineensä jalkaani ja aiheutti moisen allergisen reaktion.

Iho kukkivana en moneen päivään pystynyt menemään ihmisten ilmoille, mutta onneksi metsässä oli mustikoita, joita saattoi yksinään poimia. Ja niitä on valitettavasti ollut niin paljon, että kuivan raossa on ollut ihan pakko mennä metsään rasittumaan.

Käärmeitäkin on pihalla nähty. Eräs niistä oli hinkannut kuivalla maalla olevan katiskan päälle nahkansa, joka roikkuu nyt tuppena kuistillamme.

Kyllä me kuumuuttakin olemme lomallamme kokeneet. Italiassa oli noin neljäkymmentä astetta, mikä oli ihan liikaa. Ensimmäiseksi piti ostaa valitettavasti hellevaatteet, koska en osannut kuvitellakaan, että tänä kesänä tarvittaisiin missään kesähepeneitä, edes Firenzessä. Erityisen tukalaa oli Sienassa, jonne matkustimme bussilla katsomaan Unescon maailmanperintökohdetta.

Keskiaikainen punaisesta tiilestä rakennettu kaupunki oli juuri valmistautumassa hevosratsastuskilpailuihin, jotka pidettiin seuraavana päivänä keskusaukiolla. Hiekkaa rahdattiin reunoille radaksi ja katsojat ahtautuisivat keskelle toria. Kaupunginosilla oli omat eläinaiheiset vaakunat hulmuamassa ikkunanpuitteissa kuten etana, sarvikuono tai kala. Kukin kannatti omaa ratsuaan. Asukkailla oli myös aiheeseen liittyviä huiveja kaulassaan. Varsin yhteisöllinen tapahtuma.

Ihana kesämuisto syntyi myös Retretin näyttelystä. Luolan seinämille elävästi heijastettu Viimeinen kvartaali pysäytti veret, mutta Vielä oli toivoa jäljellä: täytetyt valkoiset jänikset pitivät pimeässä onkalossa toisiaan kädestä. Valituskuorojen kavalkadi oli erityisen hauska: se viimeisteli maailmanlopun tunnelman. Ihmetellä sopii, mistä kaikesta ihmiset löytävät valittamisen aihetta. Niin kuin nyt sääskistä ja lomasäästäkin.