sunnuntai 5. kesäkuuta 2011

Hyvää kuntoutusta vaan!

Saavuin Ouluun iltamyöhään kuten junalla on tapana saapua. Taksikuski toivotti reippaat illat ja kuultuaan minun olevan menossa Lasarettiin, alkoi päivitellä, että on se ihana päästä kuntoutukseen! Kertoi juuri vieneenä pari muutakin Oppimestariin, joka on ammattikoulun vastaava paikka, mutta kyllä Lasaretissa on parempi olla.

En ihan uskonut korviani, mutta niin hän vaan loppuun asti puhui pienen ihanan lomatauon virkistävästä vaikutuksesta ja aameneksi päälle kirjoitti taksikuittiin matkankin, että saisin sen sitten Kelalta. Eiväthän ne isoja rahoja ole, mutta kannattaa hakea kuitenkin...

Nostaessaan minun takakonttiin laittamiani kantamuksia hän sanoi, että läppärikin mukana, että pitääkö sitä työtäkin samalla tehdä?

Toivottelin iloisesti hyviä öitä enkä meinannut naurultani päästä sisään hotelliin. Nähtävästi näytin kuntoutuksen tarpeiselta ehdittyäni juuri ja juuri junaan kotoa, koska tulimme Viron nelipäiväiseltä reissulta ja vaihdoin vain laukkua. Aamun lentokone kun oli täyteen buukattu.

Että hyvää kuntoutusta nyt sitten vaan! Pitäisi varmaan katsoa peiliin talven jäljiltä. Lasarettia on kuulema käytetty paljon kuntoutuspaikkana,kertoi vastaanoton rouva.

Ei kommentteja: