Käväisin katsomassa ystävän ostamaa ryhmäpuutarhamökkiä. Naapuritaloja silmäillessä yhden mökin pihalle tuli rouva, joka kyseli, etsimmekö jotakin. Siinä käteltiin ja hän sanoi tuntevansa minut. Olin ollut häntä kouluttamassaja hän oli tunnistanut minut heti tukkapehkoni väristä.
Rouva oli juuri saanut tietää sairastavansa syöpää. Ensimmäiset rajut solumyrkkyhoidot olivat panneet hänet polvilleen, hän oli joutunut jopa menemään ensiapuun tyttären saattamana. Hoitaja oli haastatellut häntä tiukkaan sävyyn tulon syistä. Tytär oli ehdottanut, etteikö äiti voisi istua kyselyn aikana.
- Ei tähän keskeytyksiä tarvita, oli hoitaja tiuskaissut ja jatkanut kysymyksiään.
Rouva oli pahoittanut mielensä. Hän kertoi myös, ettei hän edes kertaakaan ollut nähnyt hoitavaa lääkäriäkään, jolta olisi voinut kysellä vakavasta sairaudestaan. Nyt hän sitten oli lepäämässä mökillä yksinään, eksyksissään. Sen sijaan lääkäriharjoittelija oli ollut hänelle ystävällinen, minkä vuoksi hän oli lähettänyt harjoittelijalle heti kortin, jossa kiitteli tätä.
Rouva halusi näyttää takapihalta ihmisenkorkuisia auringonhattuja, neitoperhosten rakastamia taimia. Ne olivat täyttäneet hänen puutarhaansa isolta alueelta. (Sain mukaanikin ihania taimia.) Rouva kaipaili neitoperhosia kukkatarhaansa, ne eivät vielä olleet saapuneet. Niiden sijaan suruvaippa oli vieraillut pihalla. Kunpa suruvaippa karttaisi noita kukkasia, ja neitoperhoset liihottelisivat paikalle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti