Tekniikka ei minulta suju. Juutun mitä ihmeellisimpiin paikkoihin, esimerkiksi autojen pesuhalleihin. Kerrankin harjat pysähtyivät, kun autoni oli valkoinen vaahdosta, enkä voinut hievahtaakaan. Missään ei ollut puhelinnumeroa, johon soittaa – en olisi niitä edes nähnyt etuikkunasta. Niinpä peruutin, avasin oven kaiken uhallakin, ja ajattelin, että painan vain jostain napista hallin oven auki paniikissa. Koko ajan pelkäsin, että harjat käyvät kimppuuni ja pesuaineet ruiskuavat kasvoilleni.
Se ei ollut ainoa kerta, vääjäämättömästi harjat pysähtyvät juuri minun autoni katolle. Niinpä aina pesua ostaessa kysyn puhelinnumeronkin, johon hätätapauksissa voi soittaa. MIES ei lakkaa ihmettelemästä, miten vain vailla omaa syytäni tämä aina tapahtuu. Enhän ole edes blondi.
Yhtenä lauantaina yritin koulutustilaisuuden kahvitauolla hakea hotellihuoneesta rentoutusäänitteen. Avainkortti vilkutti epäystävällisesti punaista, yritin monta kertaa uudestaan, mutta ovi ei auennut. Viimeisellä yrittämällä kaikki pillit alkoivat huutaa kovalla äänellä. Hirveätä, sain varmaan aikaan jonkun varashälytyksen! Koko hotelli kaikui, painelin vastaanottoon tunnustamaan syyllisyyteni.
Sieltä sanottiin, ettei minulla voinut olla asian kanssa mitään tekemistä, koska se oli palohälytys. Keittiöstä oli tullut ylimääräistä käryä. Avainkorttini oli päivitetty vain liian lyhyelle ajalle. Mikä helpotus!
Elämä käy kestämättömäksi ilman tekniikan perustietoa. En vain enää jaksaisi kuulla sireenien ulvontaa, en sitä, että dieselit lorisevat auton alta tankatessa, ja että en saa töpseleitä upotettua pistorasiaan. Semmoinen jatkoroikka osui viime viikolla tielleni, johon en todellakaan onnistunut tökkäämään tietokoneen töpseliä, vaikka kaikin voimin sitä yritin. Jo kahteen kertaan on sattunut, että en ole päässyt VR:n parkkipaikalta ulos. Tiedän siis jo odottaa, että pysäköintilippu muuttuu päivän aikana mitättömäksi. On hermoja raastavaa palata raskaiden kantamustensa kanssa asematoimistoon kertomaan taas tästä onnettomasta lipukkeesta, joka ei suostu yhteistyöhön.
Vai onko tämä vain itseään toteuttava uskomus? Kun luulen olevani teknisesti pöljä, niin kaikki vempaimet ryhtyvät kapinaan kanssani. Ehkä niilläkin on sielu. Mutta miten ihmeessä voin muuttaa käsitystäni? Tuskin se tapahtuu kuten jotkut viisaat opettavat, että alan hokea itselleni aamuisin peilin edessä: Marja-Liisa, olet teknisesti lahjakas!!!
Vai löytyisikö jokin arjen tekniikan peruskurssi. Ilmoittautuisin sille välittömästi.
***
Enpä siis ihmettele, jos joillakin on ihmisten kanssa ongelmia tai koetaan, ettei esimies ymmärrä minua. Koneet sentään noudattelevat jotakin logiikkaa. Minulta on monta kertaa tuskastuneesti pyydetty ihmisen käyttöohjetta. Meillä on kyllä autokoulut, ajokortit, tulityökortit, laatujärjestelmät sun muut. Kaikilla koneillakin pitää olla suomenkielinen käyttöohje. Missä siis viipyy elämän ajo-ohje tai vaikkapa ihmisiksi olemisen ajokortti? Luulisi olon helpottuvan, jos tietäisi, miten vääntää rattia omassa elämässä ja milloin olisi syytä jarruttaa. Ja minkälaista polttoainetta olisi syytä tankata, jotta jaksaisi paremmin eikä se vain siirtyisi vararenkaaksi vyötärölle.
