Vuosien jumi ratkesi

Kuin leijuisi puoli metriä maasta (kohta varmaan tulee se ikävä isku, on liian kauan mennyt hyvin...). Joskus ratkeavat pitkäkestoiset jumit. Joskus tarvitaan ulkopuolinen, joka tönäisee voimavarat liikkeelle. Avaimethan ovat siellä työyhteisössä itsessään.

Tässäkin tapauksessa oli vatvottu kymmenisen vuotta. Työyhteisö oli jo syvällä puolustavassa käyttäytymisessä: pelättiin, ei puhuttu ääneen, keksittiin erilaisia kiertoratkaisuja tehtävien hoitamiseksi. Innostus oli tipotiessään ja toivottomuus vallalla. Voimia hukkaantui näin ihan joutavaan.

Ehkäpä kannattaisi tarttua probleemoihin muuallakin. Ei syyllistäen, vaan toiveita ja ehdotuksia etsien. Aluksi erikseen riidan eri osapuolilta ja sitten näistä toiveista yhdessä keskustellen.

Jippii, iloitaan onnistumisista!

Lukijalle kiitos

”Pöydälleni tupsahti kirjasi Työrauhan julistus, avasin sen ja totesin löytäneeni oikean herkkupalan: tämähän on pakko lukea ja heti. Kirjassa on juuri niitä työelämän teemoja joita olen itsekin pohtinut, ja herkullista kielenkäyttöä sekä osuvia tarinoita suoraan elävästä. Enpä muista koska olisin viimeksi itsekseni kirjan äänessä ääneen nauranut, vieläpä työpaikalla ja työajalla.

Haen siis toisen kupin teetä ja jatkan lukemista, olen vasta sivulla 46.Työt saavat nyt odottaa. Luetan kirjan seuraavaksi lähipiirillä ja työkavereilla.”

Kiitos, tämä sai itseni nousemaan puoli metriä maasta!

Bensaa putkissa

Sunnuntai-iltana läksimme sauvakävelylenkille päämääränä Tampere ja auton hakeminen pojalta lainasta. Tankki oli ihan tyhjä, joten kurvasimme paluumatkalla ensiksi huoltoasemalle hikisinä ja näännyksissä. Mutta mukana ei ollutkaan silmälaseja, joten sohin joka nappulaa automaatin ok-nappia etsiessä. . Ja valoakin tuntui olevan liian vähän. Piti mennä oikein sisältä kyselemään, missä se nappi luurasi

MIES oli sillä välin sähläyksen jälkeen valitettavasti onnistunut löytämään oikean nappulan ja tankkiin tuli lorotettua 52 litraa bensaa dieselin sijasta. Selityskin löytyi: letku oli MUSTA, aina ennenhän vain dieseliletkut ovat olleet mustia ja bensan vihreitä. Mutta nyt kaikki olivatkin mustia. Eihän mies tuommoisten muutosten perässä voi pysyä, varsinkaan iltamyöhäisellä.

Mitäs eteen? Huoltamon tyttö neuvoi soittamaan Tiepalveluun. Sillä välin mies oli jo siirtänyt auton parkkiin tankin vierestä, koska eihän sitä siihenkään voinut jättää. Minä sitten selostan tiepalvelun miehelle vuolaan naiselliseen tapaani, ettei ollut silmälaseja ja se automaatti söi melkein pankkikortinkin, kunnes lopulta napsahti toimimaan. Mutta silti se antoi väärää ainetta tankkiin…

Tiepalvelun mies sanomaan, ettei saa startata… se syöksee heti putkistoon sen väärän aineen ja sitten tapahtuu kauheita, koska… En ymmärtänyt siitä siansaksasta muuta kuin että tuhansien eurojen lasku olisi tulossa. Sanoin väliin, että on jo käynnistetty, jolloin hän huokaisi, ettei voi auttaa. Hykertelin itsekseni, etten minä autoon koskenut, koska olisin kuullut siitä ihan varmasti ja kauan…

Oli siis soitettava hinausauto, joka lupasikin tulla seuraavana aamuna viemään kaaran huoltoon. Sieltäkin tuli sama litania, kuinka tyhmästi olimme menetelleet.

Mitenkä pääsemme kotiin Ruutanaan? Ei muuta kuin taksilla, koska uudestaan ei viitsi talsia 15 kilometriä ja linja-autoliikennettähän ei viikonloppuna ole. Onneksi taksimies lohdutti, että jos moottori ei vielä ehtinyt kokonaan pysähtyä, niin pelkkä putkien puhdistaminen saattaisi silloin tepsiä.

MIES sanoi, että kaikki oli siis sen mustan letkun syytä! Ei pitäisi tehdä noin järkyttäviä muutoksia bensaletkujen väreissä. Ihanaa, kun syyllinen löytyi. Ja jos olisimme Amerikassa, haastaisimme ABC-ketjun oikeuteen moisesta mokasta.

Mitä tästä opimme: lenkille pitää lähteä silmälasien kanssa, koska sokeana on vaikea painella oikeita nappuloita. Ei saa käynnistää, jos on pannut väärää polttoainetta. Ja ole aina valmis havaitsemaan maailma tuorein silmin ja poisoppimaan vanhat koodit: muutokset voivat yllättää jopa huoltoasemalla. Toki siellä komeili kyltti, että valitamme häiriötä, uusimme huoltoasemaamme. Tämä kyltti varmaan vapauttaisi huoltamon korvausvastuusta!

Upouusi Työrauhan julistus

Sain pari viikkoa sitten käteeni uuden kirjani. Se oli juhlallinen hetki, koska kirjan tekeminen on kohtuullinen urakka.

Kirja sai alkunsa pääntyhjennyslenkillä. Mieheni kysyi, mistä aioin kirjoittaa kolumnin Kangasalan Sanomiin. Kerroin työrauhan julistusideasta, jos kerran julistetaan joulurauha ja koulurauha, niin miksei myös työn tekemisen rauha työpaikoillekin. Olin juuri ollut setvimässä paria pahaa jumitilannetta. Tunsin toivottomuutta: eivätkö ihmiset voisi olla enemmän ihmisiksi toinen toisilleen, niin säästyisi tonnikaupalla energiaa.

Ei siitä pelkkää kolumnia tullut, vaan myös työrauhan julistustilaisuus Valkeakoskelle. Työhyvinvointivalmentajien koulutusohjelman yhteydessä sen julistimme. Mukana oli myös kaupunginjohtaja Markku Auvinen. Jossain määrin teksti levisi koko maahan, koska Kuusamon työttömätkin reagoivat siihen sähköpostilla.

Mutta ei siitä pelkkää tilaisuutta tullut, vaan myös kirja. Ja siinä se nyt sitten on.

Palaute ilahduttaa

Sain postia kymmenen vuoden takaa eräästä kehittämisprojektista. Kirjoittaja kertoi meidän tutustuneen tiimityöskentelyn merkeissä Sahalahdella. Hän oli käynyt katsomassa Tampereen työväenteatterissa Patukkaoopperan. Hän kehui työtä hienoksi, koska siinä sai nauraa ja itkeä.

Näytelmä oli tuonut mieleen silloiset kehitysjuttumme. Askel eteenpäin ja välillä taaksekin. Hän oli edelleen broileriteurastamolla ja sanoi:

"Täytyy myöntää, että nautin työstäni. Koitan noudattaa ohjeita tiimityöskentelystä ja mielenkiinnolla olen seurannut keskusteluja työyhteisöjen hyvinvoinnista.

Sinä jaksat edelleen kehittää ja jatkaa linjaasi eteenpäin. Kiitos sinulle ja jaksamista!"

Tämä auttaa minua jaksamaan. Siispä annetaan palautetta toinen toisillemme.