Palatako karttaan ja paperikalenteriin?

Ostin vajaa vuosi sitten uuden Tom Tom navigaattorin, koska edellinen tuli fyysiesti matkansa päähän. Tämä on ostohetkestä lähtien ollut aivan holtiton. Siihen ei voi lainkaan luottaa, koska se saattaa hakea signaalia yli tunnin. Silloin on ehtinyt poistua jo kaupungista ties minne. Se on siis ollut useaan otteeseen korjattavanakin ohjelmointivirheestä, mutta vika on taas hetken päästä paukahtanut päälle. Eli käytössä se ole ehtinyt kulua.

En yksinkertaisesti ole edes jaksanut sitä viedä huoltoon.Mikäkö oli viimeisin toilaus: perjantaina piti pääsemän Turkuun Kirkkotielle hautajaisiin. Haluatko välttää lauttaa? No en. Ja tämä hyväkäs lähti hakemaan reittiä jostain Ruotsin pikkukunnasta käsin. Matkaa jäljellä 1685 kilometriä, oikein Haaparannan kautta. Että silleen. Nyt se on taas huollossa ja tein siitä vihdoin reklamaationkin.

Siis olisiko ihan oikeasti siirryttävä karttaan ja sähköisestä kalenterista paperiversioon? Kalenteri tuli mieleen siksi, että ehkäpä se auttaisi hallitsemaan paremmin aikaa. Jos nokialaisessa on näkyvillä vain päivää ilmaiseva numero, joka näyttää sitten varattua väriä, niin ei lainkaan saa samaa tuntumaa kuin jos näkisi myös kellonajat, jotka ovat varatut ja missä päin Suomea. Olen jo runsaat kymmenen vuotta ollut täysin sähköisessä kalenterissa,mutta kiire vain kasvaa. Vai onko se kalenterin vika?

Havainto-opetuksessa

Tulin Oulun Lasarettiin. Taksimatka sujui tällä kertaa vähän paremmin kuin edellisellä. Silloinhan taksikuski toivotti minulle hyvää kuntoutusta ja kahdehti, ettei hän itse päässyt moiseen. Lisäksi hän nuhteli minua siitä, että läppärinkin olin ottanut mukaan. (Silloinkin oli kysymyksessä työhyvinvointivalmentajakoulutus.)

Menin iltapalalle, koska nälkä kurni vatsassa. En voinut olla kuulematta vieressä istuvan miesporukan puheita. He muistelivat kaikenlaisia auto-ongelmiaan ja nauroivat välillä ihan hillittömästi. Eräällä heistä oli ollut ihan uusi auto,mutta käyttöohjeet eivät olleet kulussa mukana. Auto oli tehnyt stopin ja antanut jonkin koodin. Mies oli soittanut kotiin pojalleen (huom. ei vaimolleen), että tämä katsoisi, mistä on kysymys. Polttoaine oli vain ollut lopussa.

Toinen puolestaan kertoi, kuinka kerran pakoputki oli pudonnut Kalajoella, ja hän oli hirvittävällä äänellä painanut eteenpäin illalla klo 23 rantaviivaa.

Kolmas taas kertoi tarinan tutusta, joka ajoi Venäjältä tulliin Suomeen tullessaan. Siellä tullimies mittasi säteilyä ja alkoi ihmetellä sen määrää. Takakonttiin oli lastattu kasa kiviä (mutta miksi, se jäi minulta kuulematta). Tuttava oli kertonut palauttavansa Karjalaa Suomeen. Aika hidas konsti, oli tullimies todennut. Mutta ainoa varma, oli puolestaan hän vastannut.

Eivätkä ne siihen loppuneet, mutta koska en ole autoihminen, ne eivät jääneet mieleeni. Mahtoivatkohan miehet olla autojen kanssa tekemisissä ihan työkseen?

Olisipa pitänyt mennä kertomaan tämä juttu. Menin hakemaan autoa huollosta. Sain tekstarin etukäteen huollon hinnasta ja olin pyörtyä. Ihmettelin miehelleni, että kyllä se suodatin on kallis. Niin mikä suodatin? Enhän minä sitä tiennyt ja kysyin heti korjaamopäälliköltä avattuani oven, että mikä suodatin siihen vaihdettiin?

Tämä painuu puhumattomana takahuoneeseen ja tuo mukanaan miltei metrisen mötikän, työntää kouransa putkeen ja näyttää, katso. Tuli ihan mustaksi, ei saisi tulla. Ja tiskin taa on jo kerääntynyt kolme muutakin miestä katselemaan havainto-opetusta ja hykertelemään. Ja korjaamopäällikkö jatkaa, että sen siitä vihreydestä saa maksaa, siitä hiukkassuodattimesta...

Kiitoksia hyvästä opetuksesta, se on minulle tarpeen, sanoin korjaamopäällikölle. Toivottavasti nyt seuraavalla kerralla on vähän pienemmästä mötikästä kysymys. Eikä tämä ollut opetustuokioista ensimmäinen. Kerrankin hän kiidätti minua ympäri Hervantaa, kun väitin autosta kuuluvan ihmeellistä ääntä. Asentaja oli sillä jo ajellut, muttei sieltä mitään ollut kuulunut. Nyt hän itse halusi selvittää vaivan. Pisti tallan pohjaan ja ajoi kunnon kyytiä, otetaan karstat pois, hän totesi. Taidat ajaa liian rauhallisesti? Siinä sitten kierrettiin eikä mitään kuulunut kunnes yhtäkkiä, perkele, kyllä sieltä kuuluu ääntä. Jarrunpalat olivat irronneet toisistaan tai jotain sellaista.Kyllä minua hirvitti se kyyti, mutta opinpahan siitäkin jotakin. Varsinkin, kun he vielä näyttivät minulle, minkälaiseksi menee moottori, jos ajaa liian hillitysti. Siellä oli sellainen kulunut mötikkä korjaamon perällä, jonka kertoivat kuuluneen erään naisen autoon. Se oli mennyt ihan sileäksi 150 000 ajokilometrin jälkeen. Että kannattaa painaa kaasua.